"Meillä ei juuri ole aikaa puhua siitä, ystävä", keskeytti Nigel.
"Kysymyksenä on, miten pääsisin kuninkaan puheille."
"Kuninkaanko, mylord!" huudahti Linklater hämmästyneenä. "Mutta eikö se ole tahallista syöksymistä vaaraan, itsenne polttamista omalla kauhallisellanne, niin sanoakseni?"
"Hyvä ystävä", selitti Nigel, "hovista saamani kokemus ja omien olosuhteitteni tuntemus vakuuttavat minulle, että miehuullisin ja suorin tie on tässä tapauksessa taatuin ja turvallisin. Kuninkaalla on sekä älyä oivaltamaan, mikä on oikeata, että sydäntä menettelemään suopeasti."
"Se kyllä on totta, mylord, ja sen me hänen vanhat palvelijansa tiedämme", myönsi Linklater. "Mutta voi surkeata, jospa tietäisitte, kuinka monet ihmiset päivin ja öin vain pyrkivät asettamaan hänen älyänsä hänen sydäntään vastaan ja nostattamaan hänen sydäntään hänen älynsä vastukseksi — teettämään hänellä kovia toimenpiteitä, koska niitä sanotaan oikeiksi, ja vääriä ratkaisuja, koska niitä esitetään suopeiksi. Voi toki, hänen pyhän majesteettinsa ja häneen vaikuttavien suosikkien suhteen pitää juuri paikkansa se kansanomainen sananlasku, jolla ihmiset tekevät kiusaa minun kutsumuksestani: 'Luojan lahja hyvä liha, kokit laittaa Lemmon viha.'"
"Turha puhua siitä, hyvä ystävä", vakuutti Nigel. "Minun on uskallettava, sitä vaatii ehdottomasti kunniani. Typistäkööt minut taikka tehkööt kerjäläiseksi, mutta sitä eivät saa sanoa, että minä pakenin syyttäjiäni. Vertaiseni saavat kuulla puhdistautumiseni."
"Vertaisenneko?" huudahti keittiöapulainen. "Voi minun päiviäni, mylord, me emme ole Skotlannissa, missä aateliset voivat urheasti pidellä puoliansa vaikkapa itse kuningasta vastaan, tuolloin tällöin. Tämä rokka on hämmennettävä Tähtikamarissa, ja se on seitsenkertaisesti kuumennettu uuni, mylord. Mutta enpä sentäänkään mene sanomaan, että jos olette horjuttamattomasti päättänyt tavata kuningasta, se ei voi saavuttaa jotakin suosiota, sillä hän pitää kaikesta välittömästä omaan viisauteensa vetoamisesta, ja toisinaan tiedän hänen sellaisissa tapauksissa pysyneen omassa mielipiteessään, joka on aina oikeudenmukainen. Mutta muistakaa, jos sallitte minun neuvoa, mylord, — muistakaa maustaa vahvasti latinalla; jyvänen tai pari kreikkaa ei myöskään olisi haitaksi, ja jos pystytte esittämään jotakin Salomon tuomiosta alkuperäiseksi hepreaksi ja sirottelette puheeseenne moniaita pikku kompia, niin selvityksenne maistuu paremmin. Totisesti luulenkin, että minä taituruuteni ohella olen paljon velkaa sivalluksille, joita sain latinakoulun rehtorilta, hänen päntätessään päähäni keittämiskohtausta Heautontimorumenosista."
"Jättäen sen sikseen, ystävä", kysyi loordi Glenvarloch, "voitteko sanoa minulle, miten mukavimmin pääsisin näkemään ja puhuttelemaan kuningasta?"
"Näkemään helposti kylläkin", vastasi Linklater. "Hän nelistelee näissä lehtokujissa katselemassa peuranajoa, saadakseen ruokahalua puolipäivällisekseen — ja se muistuttaa mieleeni, että minun pitäisi olla keittiössä. Kuninkaan puheille ette pääse niin huokeasti, jollette joko saa tavatuksi häntä yksinään, mikä käy harvoin päinsä, tai odottele häntä väkijoukossa, joka menee katsomaan hänen laskeutumistaan ratsailta. Ja hyvästi nyt, mylord, ja onnea yrityksellenne! Jos voisin tehdä hyväksenne enemmän, niin kyllä tarjoutuisin."
"Te olette kenties tehnyt jo niin paljon, että joudutte vaaraan", sanoi loordi Glenvarloch. "Pyydän teitä lähtemään ja jättämään minut kohtaloni haltuun."
Kelpo virkailija viivytteli, mutta torvien törähdys lähempää ilmoitti hänelle, ettei ollut aikaa hukattavana. Huomauttaen Nigelille jättävänsä takaveräjän säppiin hänen peräytymisensä turvaamiseksi sille suunnalle hän toivotti tälle taivaan siunausta ja jätti hyvästi.