"Niin, niin", huomautti kuningas, "on tehty appellatio ad Caesarem — me tahdomme itse kuulustaa Glenvarlochidesta ajan ja paikan soveltuessa; ja sillävälin toimittakaa hänet pois aseineen, sillä minä olen kyllääntynyt niiden näkemiseen".
Hätäisen määräyksen perusteella siirrettiin siis Nigel pois paikalta, missä hänen sanansa eivät kuitenkaan olleet kokonaan kirvonneet tien oheen. "Tämä on peräti kummallinen asia, George", huomautti prinssi suosikille. "Tuolla herrasmiehellä on hyvä ulkomuoto, sujuva käytös ja paljon tyyntä lujuutta katseessaan ja puheessaan. En voi ajatella hänen tahtoneen yrittää niin hurjaa ja tarkoituksetonta rikosta."
"En väitä rakastavani ja suosivani sitä nuorta miestä", vastasi Buckingham, jonka korkealentoinen kunnianhimo oli avomielinen; "mutta myöskään en voi olla yhtymättä teidän korkeutenne mielipiteeseen siinä, että rakas taattomme on ollut hiukan hätäinen peljätessään omakohtaista vaaraa hänen taholtaan".
"Kautta sieluni, Steenie, kehtaatko sanoa niin!" närkästyi kuningas. "Etkö luule minun tuntevan ruudin hajua? Kukas muu nuuski selville marraskuun viidennen kuin meidän kuninkaallinen itsemme? Cecil ja Suffolk ja ne kaikki olivat väärillä jäljillä kuin sekarotuiset nartut, minun ottaessani vehkeestä selon — arveletko siis, etten minä osaa haistaa ruutia? Hemmetissä, mies, Joannes Barclaius ajatteli älykkyyteni olleen jossain määrin jumalallista mieleenjohdatusta, joten hänen historiassaan onkin sen salaliiton nimenä Series palefacti divinitus parricidii, ja samaten sanoo Spondanus meistä: divinitus evasit."
"Maa oli onnellinen teidän majesteettinne pelastuksesta", virkkoi Buckinghamin herttua, "eikä vähemmin siitä terävästä älystä, joka niin hienon ja melkein näkymättömän vihin perusteella suoriutui tuosta kavalluksen sokkelosta".
"Hiisi vieköön, Steenie, oikeassa olet, mies! Harvoilla nuorukaisilla on niin hyvä arvostelukyky kuin sinulla vanhempien ihmisten viisauden suhteen; ja mitä tuohon petolliseen, katalaan kurjimukseen tulee, niin on hän epäilemättä saman pesän haukkoja. Ettekö nähneet mitään paavilaista hänen hallussaan? Pitää katsoa, ettei hänellä ole ristiinnaulitunkuvaa tai jotakuta muuta sellaista roomalaista helyä mukanaan."
"Huonosti sopisi minun yrittää sen onnettoman miehen puhdistamista", sanoi loordi Dalgarno, "kun ajattelen hänen nykyisen yrityksensä hirmuisuutta, joka on saanut kaikkien oikeiden ihmisten veren jähmettymään heidän suonissaan. Kaikin puolin alistuen hänen majesteettinsa erehtymättömän arvostelun varaan en kuitenkaan voi olla huomauttamatta oikeudentuntoisena henkilöä kohtaan, joka on aikaisemmin osoittautunut vain minun vihamiehekseni, vaikka hän nyt näyttäytyy paljoa mustempana, että tämä Olifaunt aina näytti enemmän puritanilta kuin paavilaiselta."
"Kas, Dalgarno, sielläkö olet, mies?" huudahti kuningas. "Ja pitipä sinunkin pysyä loitolla ja jättää meidät oman luonnollisen voimakkuutemme ja Kaitselmuksen huolenpidon varaan, ollessamme konnan kourissa!"
"Kaitselmus, sallikoon teidän armollinen majesteettinne minun lausua, ei sellaisessa ahdingossa olisi säästämättä tuskaa kolmelta itkevältä kuningaskunnalta", virkkoi loordi Dalgarno.
"Kyllähän, mies — kyllähän", vastasi kuningas; "mutta onnekkaaltapa vain olisi vastikään tuntunut isäsi näkeminen kelpo kalpoineen — ja vastaisen varalle avitammekin Kaitselmuksen hyviä aikeita meidän suhteemme pitämällä lähellämme kaksi vantteraa huovia henkivartiostamme. Ja tuo Olifaunt on siis puritani? Ei silti vähemmin paavillisuuteen kallistuva — sillä äärimäisyydet osuvat yhteen, kuten sanottu on. On olemassa paavillisiin periaatteisiin hullaantuneita puritaneja, niinkuin olen todistanut kirjassani — se on vain uudenlainen toitotus vanhalla torvella."