"Voi, mylord", vastasi poika, "varoinhan minä antamasta ilmi sen ystävän nimeä, joka laski minut puistoon; ja mitä isääni tulee, niin en koko Lontoonkaan rikkauksista soisi hänen tietävän, missä minä nyt olen!"
"Mutta etkö arvele", kysyi Nigel, "että sinua ei päästetä vapaaksi ennen kuin ilmoitat, kuka ja mikä olet?"
"Mitä heidän hyödyttää pitää näin mitätöntä olentoa?" tuumi poika.
"Heidän täytyy laskea minut menemään vaikkapa vain häpeissään."
"Älä luota siihen. Sano minulle nimesi ja asemasi — minä ilmoitan päällikölle — hän on inhimillinen ja kunniallinen mies eikä ainoastaan suostu välittämään vapautustasi, vaan epäilemättä myöskin ryhtyy sovittelemaan asiaa isäsi kanssa. Olen osittain velvollinen antamaan mitä vähäistä apua voin täällä tarjota, saadakseni sinut pelastetuksi tästä pulasta, koska minä aiheutin sen hälytyksen, jonka johdosta sinut pidätettiin. Sano minulle siis oma ja isäsi nimi."
"Nimenikö teille? Oi, en koskaan, en koskaan!" huudahti poika järkkyneenä, Nigelin kykenemättä käsittämään hänen mielenliikutuksensa syytä.
"Pelkäätkö minua niin suuresti, nuori mies", huomautti Nigel, "syystä että olen täällä syytettynä ja vankina? Ajattele toki, mies saattaa olla kumpaistakin, silti ansaitsematta epäluuloa tai pidätystä. Minkätähden epäilisit minua? Sinä näytät ystävättömältä, ja minä olen niin suuresti samanlaisessa asemassa, etten voi olla surkuttelematta tilaasi, kun muistelen omaani. Ole järkevä; minä olen puhunut sinulle ystävällisesti — tarkoitukseni on yhtä ystävällinen kuin puheenikin."
"Oi, sitä en epäile, sitä en epäile, mylord", sanoi poika, "ja minä voisin kertoa teille kaikki — melkein kaikki".
"Älä sano minulle mitään muuta, nuori ystäväni, kuin mikä voisi tehdä avuliaisuuteni mahdolliseksi", virkkoi Nigel.
"Te olette jalomielinen, mylord", haastoi poika, "ja minä olen varma — oi, ihan varma siitä, että voisin turvallisesti luottaa kunniaanne. Mutta kuitenkin — kuitenkin — minä olen niin tukalassa pulassa — olen ollut kovin äkkipikainen, pahasti ajattelematon — en voi ikinä ilmaista teille hupsuuttani. Sitäpaitsi olen jo kertonut liian paljon eräälle, jonka sydäntä luulin hellyttäneeni — ja kuitenkin olen täällä."
"Kelle teit sen paljastuksen?" kysyi Nigel.