"Malttakaa, mylord", sanoi nuorukainen. "Kuljin unessani eteenpäin, kunnes leveän lehtokujan päässä näin uljaan uroshirven sotkeutuneen verkkoon, ja minä olin tietävinäni, että siinä oli juuri hirvi, jota koko seurue oli metsästämässä, ja että jos ajojoukko ehtisi perille, repisivät koirat sen kappaleiksi taikka pyyntimiehet leikkaisivat siltä kurkun. Minun tuli surku uljasta hirveä ja vaikka kuuluin toiseen elollisten luokkaan ja hiukan pelkäsinkin sitä arvelin kuitenkin uskaltavani jotakin noin komean olennon vapauttamiseksi. Vedin esille veitseni, mutta juuri kun aloin katkoa verkon silmukoita, kavahti eläin tiikerin hahmossa minua vastaan, paljoa isompana ja julmempana kuin ainoakaan, mitä olette saattanut nähdä tuolla eläinnäyttelyssä. Se oli juuri repimäisillään minut palasiksi, kun te herätitte minut."
"Minusta tuntuu", huomautti Nigel, "että ansaitsen parempaa kiitosta kuin olen saanut, kun herättämällä pelastin sinut sellaisesta vaarasta. Mutta, pikku herraseni, koko tällä tarinalla tiikeristä ja hirvestä ei nähdäkseni ole mitään tekemistä mielenmuutoksesi kanssa, joka ilmenee minua kohtaan."
"En tiedä, onko vai ei", sanoi poika; "mutta minä en suostu sanomaan teille, kuka olen".
"Tahdot siis pitää salaisuutesi, pahantuulinen poika", virkkoi Nigel kääntyen hänestä ja alkaen taas kävellä edes takaisin. Sitte hän äkkiä pysähtyen virkahti: "Ja kuitenkaan et saa minusta eritä tietämättä, että olen tunkeutunut salaisuuteesi."
"Salaisuuteeni!" huudahti nuorukainen sekä säikkyneenä että pahastuneena; "mitä tarkoitatte, mylord?"
"Tarkoitan vain, että osaan lukea unesi ilman kaldealaisen tulkitsijan apua, ja selitykseni on — että kaunis kumppanini ei kanna sukupuolensa pukua."
"Ja jos niinkin on, mylord", vastasi hänen kumppaninsa hätäisesti nousten seisaalle ja kietaisten levättinsä tiukkaan ympärilleen, "peittää pukuni tällaisenakin henkilöä, joka ei häpäise sitä".
"Monet sanoisivat tuota väitettä suoranaiseksi haasteeksi", huomautti loordi Glenvarloch tähystäen häntä kiinteästi; "naiset eivät laittaudu miesten vaatteisiin, käyttääkseen miesten aseita".
"Sellaista ei ole mielessäni", selitti valepukuinen. "Minulla on muita suojeluskeinoja, ja voimallisia — mutta tahtoisin ensin tietää, mikä on teidän tarkoituksenne."
"Kunniallinen ja mitä kunnioitettavin", sanoi loordi Glenvarloch. "Mikä hyvänsä olettekaan — mikä tahansa vaikutin onkaan saattanut teidät tähän epäselvään asemaan, oivallan hyvin — jokainen katseenne, sananne ja liikkeenne saa minut oivaltamaan, että te ette ansaitse vähäisintäkään tunkeilevaisuutta, saati huonoa kohtelua. En tiedä, mitkä seikat ovat voineet pakoittaa teidät näin oudoksuttavaan menettelyyn; mutta olen varma siitä, että niissä ei ole eikä voi olla mitään ennakolta mietittyä väärää, joka panisi teidät alttiiksi tahalliselle loukkaukselle. Minun taholtani ei teillä ole mitään peljättävää."