"Sanalla sanoen siis, mylord — miksi tapaan teidät tässä paikassa ja syytettynä teoista, jotka mustaavat vuosisatojen kunnostautumisella maineeseen tullutta nimeä?"
"Lyhyeen lausuen tapaatte minut täällä syystä että — alkuerehdyksestäni alottaakseni — tahdoin olla viisaampi kuin isäni", selitti Nigel.
"Se oli vaikea tehtävä, mylord", huomautti Heriot. "Isäänne arvosteltiin yleensä Skotlannin viisaimmaksi ja sen maan uljaimpiin kuuluvaksi mieheksi."
"Hän käski minun", pitkitti Nigel, "karttaa kaikkea pelaamista, ja minä otin rajoittaakseni tätä kieltoa peluuni sovelluttamiseksi taitoni, varojeni ja onnen mukaan".
"Niin, itserakkautta voitonhimon kannustamana, mylord — te toivoitte voivanne tahriutumatta pidellä pikeä", tuumi Heriot. "No niin, mylord, teidän ei tarvitse mainita — sillä olen suureksi mielipahakseni kuullut — miten pitkälle tämä menettely halvensi mainettanne. Seuraavasta erehdyksestänne voinen arvelematta muistuttaa teitä — mylord, mylord, miten hyvänsä loordi Dalgarno lieneekään loukannut teitä, hänen isänsä pojan olisi pitänyt säästyä teidän väkivallaltanne."
"Te puhutte kylmäverisellä päällä, mestari Heriot, ja minua kirvelivät lukuisat ystävyyden naamarin suojassa tehdyt vääryydet."
"Hän nimittäin antoi teidän ylhäisyydellenne huonoja neuvoja, ja te —" sanoi Heriot.
"Minä olin niin älytön, että noudatin hänen neuvojaan", vastasi Nigel. "Mutta me jätämme tämän silleen, mestari Heriot, jos suvaitsette. Vanhat miehet ja nuoret, miekkamiehet ja rauhallisten tointen harrastajat ovat aina ajatelleet ja ajattelevat aina eri tavoin sellaisista asioista."
"Myönnän vanhan kultasepän ja nuoren aatelismiehen välisen eron", intti Heriot, "mutta olisi teidän kuitenkin pitänyt malttaa mielenne loordi Huntinglenin tähden ja olla ymmärtäväinen itsenne takia. Olettaen kiistanne oikeaksikin —"
"Pyydän teitä siirtymään johonkin muuhun kanteeseen", keskeytti loordi Glenvarloch.