"Jumala varjelkoon, mylord!" kielsi Heriot. "Ruumiintarkastajan lautakunta on ollut koolla, ja istunnossa ilmeni, että teidän ylhäisyytenne Grahamen nimisenä käyttäysi mitä urheimmin."
"Ei mitään kohteliaisuuksia, pyydän", esteli Nigel. "Olen vain kovin hyvilläni havaitessani, että minä en murhannut vanhusta enkä ole siitä teosta epäiltynä."
"Totta kyllä, mylord", jatkoi Heriot, "mutta tämäkin juttu kaipaa selvitystä. Teidän ylhäisyytenne läksi tänä aamuna veneeseen erään naisen kanssa, jolla kerrotaan olleen mukanaan suunnaton summa rahaa ja kalleuksia — mutta siitä naisesta ei ole sen koommin mitään kuultu."
"Minä erosin hänestä Paavalin laiturilla", kertoi Nigel, "missä hän poikkesi maihin arkkuineen. Annoin hänelle kirjeen vietäväksi juuri tuolle samalle miehelle, John Christielle."
"Niin, samaa sanoo souturikin; mutta John Christie kieltää muistavansa mitään koko asiasta."
"Minua surettaa kuulla se", pahoitteli nuori aatelismies. "Hartaasti toivon, että hän ei ole joutunut väijytykseen aarteensa tähden."
"Toivottavasti, mylord", yhtyi Heriot; "mutta ihmisten mielet ovat siitä kovin kuohuksissaan. Kansallismaineemme kärsii joka taholla. Muistellaan onnetonta loordi Sanquharin tapausta; hänethän hirtettiin miekkailuopettajan murhasta. Ihmiset huudahtelevat, että he eivät salli Skotlannin aatelisten pilata heidän vaimojansa ja rosvota heidän omaisuuttansa."
"Ja kaikki tämä luetaan minun syykseni!" oudoksui Nigel. "Mutta puhdistautumiseni on helppoa."
"Sitä toivon, mylord", sanoi Heriot, "enkä sitä tässä kohdassa epäilekään. Mutta miksi poistuitte Whitefriarsista noissa olosuhteissa?"
"Master Reginald Lowestoffe toimitti minua varten veneen, varoittaen minua pitämään huolta turvallisuudestani."