"Tunnen hyvin hänen majesteettinsa viisauden", sanoi Heriot; "mutta on vanha sananlasku tulesta ja tappuroista — no, se sikseen".
"Näen Sir Mungo Malagrowtherin harppailevan tänne päin", huomautti lady Mansel, "kuin rampa kurki. Jo toistamiseen käy hän täällä tänä aamuna."
"Hän toi valtuuden loordi Glenvarlochin vapauttamiseen kavallussyytöksestä", selitti Sir Edward.
"Ja häneltä", kertoi Heriot, "kuulin paljonkin siitä, mitä oli tapahtunut, sillä minä saavuin Ranskasta vasta eilen illalla myöhään ja hiukan odottamattomasti".
Heidän puhuessaan astui huoneeseen Sir Mungo, tervehti Towerin
päällikköä ja tämän puolisoa muodollisen kohteliaasti, kunnioitti
George Heriota alentuvalla nyökkäyksellä ja puhutteli Margaretia:
"Hei, nuori suojattini, et ole vielä riisunut miehekästä asuasi?"
"Hän ei aio panna sitä pois, Sir Mungo", lausui Heriot kovalla äänellä, "ennen kuin on saanut teiltä hyvitystä valepukunsa kavaltamisesta minulle, niinkuin petolliselta ritarilta ainakin — ja totta tosiaan ajattelen, Sir Mungo, että te kertoessanne minulle hänen harhailevan noin oudossa asussa olisitte voinut myöskin sanoa hänen olevan lady Manselin suojeluksessa".
"Se oli kuninkaan salaisuus, mestari Heriot", selitti Sir Mungo heittäytyen tuolille mahtipontisen karskina; "toinen oli hyvää tarkoittava vihjaus teille, tytön ystävänä".
"Niin", vastasi Heriot, "tuo oli teidän tapaistanne — kylliksi lausuttua tekemään minut onnettomaksi hänen suhteensa — ei sanaakaan, joka olisi huojentanut levottomuuttani".
"Sir Mungo ei ota kuullakseen sitä huomautusta", sanoi lady; "meidän on muutettava puheenainetta. Kuuluuko mitään uutta hovista, Sir Mungo? Olettehan käynyt Greenwichissä?"
"Voisitte yhtä hyvin kysyä minulta, madam", vastasi ritari, "mitä uutta kuuluu hornasta".