"Mitä nyt, Sir Mungo!" muistutti Sir Edward; "punnitkaa sanojanne hiukan paremmin — puhuttehan Jaakko-kuninkaan hovista".
"Sir Edward, vaikka puhuisin kahdentoista keisarin hovista, sanoisin sen olevan tällähaavaa yhtä sekaisin kuin myllerretään pimeyden ruhtinaan päämajassa. Neljäkymmentä virkavuotta palvelleet hovilaiset, ja niihin voin lukea itsenikin, ovat yhtä ymmällä asiassa kuin hullu myllyssä. Jotkut sanovat, että kuningas on rypistänyt otsaansa prinssille — toiset tietävät prinssin katsoneen vakavasti herttuaan — muutamat kertovat loordi Glenvarlochin joutuvan hirsipuuhun valtiopetoksesta — ja toiset väittävät, että loordi Dalgarnoa vastaan on ilmestynyt juttu, joka saattaa maksaa hänelle pään."
"Ja mitä te, neljäkymmentä virkavuotta palvellut hovilainen, ajattelette siitä kaikesta?" kysyi Sir Edward Mansel.
"Ei, älä kysy häneltä, Edward", kielsi hänen puolisonsa, merkitsevästi katsoen mieheensä.
"Sir Mungo on kyllin järkevä muistaakseen", lisäsi mestari Heriot, "että henkilö, joka sanoo mitään, mikä voidaan kerrata hänen omaksi haitakseen, lataa vain ampuma-aseen, jolla kuka hyvänsä seurueesta saa mielensä ja mukavuutensa mukaan ampua hänet kuoliaaksi".
"Mitä, luuletteko minun pelkäävän satimeen joutumista?" sanoi uljas ritari. "No, entä jos sanoisinkin, että Dalgarnolla on enemmän älyä kuin rehellisyyttä — herttualla enemmän purjeita kuin painolastia — prinssillä enemmän ylpeyttä kuin ymmärrystä — ja että kuningas —" lady Mansel kohotti varoittavasti sormensa — "että kuningas on minun peräti hyvä herrani, joka on runsaasti neljänkymmenen vuoden aikana maksanut minulle koiran palkan, nimittäin luita ja löylytystä. Kas niin, kaikki tämä on sanottu, ja Archie Armstrong sanoo paljon pahempaakin heistä joka päivä."
"Hän onkin narri", huomautti George Heriot; "mutta aivan väärässä ei hän olekaan, sillä hupsuus on hänen paras viisautensa. Mutta älkää te, Sir Mungo, asettako älyänne narrin sukkeluutta vastaan, vaikka hän hovin narri onkin."
"Kovin narri, sanotte?" vastasi Sir Mungo, joka ei ollut täydellisesti kuullut mestari Heriotin huomautusta taikka halunnut olla kuulevinaan. "Kyllä olen todellakin ollut narri roikkuessani täällä visukintun hovissa, kun ymmärtäväiset ja toimeliaat miehet ovat luoneet onnensa kaikkialla muualla Europassa. Mutta täällä lykästää miestä huonosti, ellei hän saa isoa avainta käännelläkseen" — katsoen Sir Edwardiin — "tai kykene rummuttamaan tinalevyjä vasaralla. No, niin, hyvät herrat, minun täytyy kiirehtiä takaisin asiallani niinkuin olisin palkattu sanansaattaja. Sir Edward ja armollinen rouva, sulkeudun arvoisaan suosioonne — ja Herran haltuun, mestari Heriot — ja mitä tähän järjestyksenrikkojaan tulee, niin jos noudatatte neuvoani, on hänen huimapäisiin puuskiinsa parhaana parannuksena pikkuinen paastolla masentaminen ja lievä vitsalla vihmominen."
"Jos aiotte Greenwichiin, Sir Mungo", virkkoi päällikkö, "niin voin säästää teiltä sen vaivan — kuningas saapuu hetimiten Whitehalliin".
"Ja siitäpä syystä siis kai onkin neuvosto kutsuttu niin kiireesti koolle", arvasi Sir Mungo. "No, lähdenpä luvallanne kovaonnisen Glenvarloch-poikasen luo suomaan hänelle hiukan lohdutusta."