"Sangen ylvästä — varsin suuremmoista tosiaan, mylord", kiitti Sir Mungo; "mieluista on nähdä urhean miehen kärsivän. Tuo mies, josta puhuin — tuo Tubbs tai Stubbs tahi mikä sen plebeijin nimi olikaan — astui esiin miehuullisena kuin ruhtinas ja sanoi kansalle: 'Hyvät ystävät, tulin jättämään tänne totisen englantilaisen käden.' Samassa hän läimäytti sen pölkylle niin huolettomasti kuin olisi taputtanut hempukkaansa olalle. Mestaaja Derrick sitte, huomatkaa, sovitti puransa terän tarkoin nivelen kohdalle ja iski kurikallaan niin nasevasti, että käsi lensi yhtä loitolle omistajasta kuin hansikas, jonka sinkoaa haastaja turnauskentälle. No, sir, Stubbs tai Tubbs ei näyttänyt olevan millänsäkään, kunnes apuri likisti hehkuvan poltinraudan hänen vereslihaista tynkäänsä vasten. Mylord, se pihisi kuin läskinviipale, ja mieheltä pääsi huikea kirkaus, josta muutamat päättivät hänen rohkeutensa lannistuneen; mutta vielä mitä, sillä hän kohotti hattuansa vasemmalla kädellään ja heilutti sitä, huutaen: 'Jumala kuningatarta suojatkoon ja rangaiskoon kaikkia pahoja neuvonantajia!' Väkijoukko kajautti hänelle kolme hurraata, jotka hän ansaitsi lujan sydämensä tähden; ja totisesti toivon näkeväni teidän ylhäisyytenne kärsivän yhtä uljaasti."
"Kiitän teitä, Sir Mungo", sanoi Nigel, joka ei ollut kyennyt häätämään muutamia kiusallisen laatuisia luonnollisia tunteita tämän vilkkaan kuvauksen aikana. "En ollenkaan epäile, että näytelmästä koituu varsin hupainen teille ja muille katselijoille, mitä tahansa se onkaan päähenkilölle."
"Varsin hupainen", vahvisti Sir Mungo, "peräti mielenkiintoinen — peräti mielenkiintoinen tosiaankin, vaikkei ihan niin suuresti kuin teloitus valtiopetoksesta. Näin Digbyn, Winterein, Fawkesin ja muiden ruutisalaliiton osallisten lopun, ja se vasta oli komea näytelmä sekä heidän kärsimystensä että osoittamansa sisun puolesta."
"Sitä kiitollisempi olen hyväntahtoisuudestanne, Sir Mungo", vakuutti Nigel, "kun te tuon näyn menetettyännekin onnittelette minua sen johdosta, että pääsin esittämästä samaa opettavaa osaa".
"Kuten sanotte, mylord", vastasi Sir Mungo, "menetys koskee tavallaan korvattavaa osaa. Luonto on ollut meille hyvin antelias ja suonut meille muutamia elimiä kaksoiskappaleina, jotta voimme sietää toisen menettämisen, jos sellaisia sattumuksia osuu maallisen vaelluksemme tielle. Katsokaa minun vaivaista oikeatani, typistyneenä peukaloksi, yhdeksi sormeksi ja tyngäksi — taistokumppanini iskusta kuitenkin eikä pyövelin toimesta. No niin, sir, tämä vajava koura-pahainen tekee minulle tavallaan yhtä hyvää palvelusta kuin konsanaan, ja jos nyt teidän hyppysenne katkaistaankin ranteesta, on teillä vielä vasen käsi kunnossa, joten jäätte parempaan tilaan kuin täällä liikkuva hollantilainen kääpiö, joka pujottaa langan neulansilmään, maalaa, kirjoittaa ja heittää peistä yksistään varpaittensa avulla, kokonaan osattomana käden palveluksista."
"No, Sir Mungo", huomautti loordi Glenvarloch, "tämä kaikki on kyllä hyvinkin lohdullista; mutta minä toivon kuninkaan säästävän käteni kunnostautumaan hänen hyväkseen taistelussa, missä minä teidän kaikesta ystävällisestä rohkaisustanne huolimatta voisin vuodattaa vertani paljoa halukkaammin kuin mestauslavalla".
"Surullinen totuus onkin", vastasi Sir Mungo, "että teidän ylhäisyytenne oli liiankin täpärällä joutua kuolemaan mestauslavalla — ainoankaan sielun puhumatta puolestanne, paitsi tuon eksytetyn tyttösen, Maggie Ramsayn".
"Ketä tarkoitatte?" kysyi Nigel huomaavaisemmin kuin oli tähän asti kuunnellut ritarin rupattelua.
"Ketäs muutakaan kuin sitä ilvehtivää tyttöä, jonka seurassa me söimme päivällistä kultaseppä Heriotin kunnioittaessa meitä kutsullaan? Itse tiedätte parhaiten, miten olette voittanut hänen harrastuksensa, mutta minä näin hänet polvillaan rukoilemassa kuningasta puolestanne. Hänet uskottiin minun haltuuni, tuodakseni hänet tänne kunniallisesti ja turvallisesti. Jos olisin voinut noudattaa omaa tahtoani, niin olisin toimittanut hänet kehruuhuoneeseen, jotta hänestä olisi suomittu huima veri hiljaisemmaksi — mokomastakin nenäkkäästä hailakasta, joka riivaantuu kantamaan housuja, eikä ole vielä naimisissakaan!"
"Kuulkaa, Sir Mungo Malagrowther", muistutti Nigel, "teidän tulisi puhua siitä nuoresta henkilöstä soveliaan kunnioittavasti".