"Siihen en näe mahdollisuutta, ystäväni", virkkoi loordi Glenvarloch, "koska raha-asiasikin —"
"Mitä rahoihin tulee, mylord", selitti Richie, "niin olen minä kutakuinkin hyvissä varoissa, ja sattuupa niin, että oleskeluni täällä ei tule taakaksi teidän ylhäisyydellenne eikä pulaksi itselleni. Anon vain lupaa saada liittää erinäisiä ehtoja palvelukseeni teidän ylhäisyytenne luona."
"Liitä mitä hyvänsä", myöntyi loordi Glenvarloch, "sillä hyvinkin varmasti noudatat sinä omaa tahtoasi, asetatpa ehtoja tai et. Koska et tahdo jättää minua, mikä luullakseni olisi viisaimpana menettelynäsi, pitää sinun palvella minua ainoastaan siten kuin itse haluat, ja sehän kai aikomuksenasi onkin."
"Kaikki mitä pyydän, mylord", sanoi Richie vakavasti ja mielestään erityisen säveästi, "on saada häiritsemättömästi hallita omia liikkeitäni eräissä tärkeissä tarkoituksissa, joita minulla nyt on tekeillä, suoden aina teidän ylhäisyydellenne seurani ja palvelukseni viihdytyksen sellaisina aikoina kuin sekä sopii mukavasti minulle että käy teille tarpeelliseksi".
"Minkä yksinomaiseksi ratkaisijaksi kai sinä asettaudut", arveli
Nigel hymyillen.
"Vääjäämättömästi, mylord", vastasi Richie totisena, "sillä teidän ylhäisyytenne voi ainoastaan tietää, mitä te itse tarvitsette, kun sitävastoin minä, joka näen mitalin molemmat puolet, tiedän sekä mikä on parasta teidän asioillenne että tarpeellisinta omilleni".
"Richie, hyvä ystävä", sanoi Nigel, "minä pelkään, että tämä järjestys, joka alistaa isännän suuresti palvelijan määräysvaltaan, tuskin soveltuisi meille, jos olisimme kumpainenkin vapaalla jalalla. Mutta vankina ollen saatan yhtä hyvin olla sinun määrättävissäsi kuin olen monien muiden henkilöiden, ja voit siis tulla ja mennä mielesi mukaan sillä nähtävästi et neuvoani noudattaen lähde omaan maahasi takaisin ja jätä minua kohtaloni haltuun."
"Lempo minulta koivet rampauttakoon, jos sen teen", sanoi Moniplies. "Minussa ei ole miestä jättämään teidän ylhäisyyttänne rumalla säällä, kun saatoin teitä ja sain elantoni teiltä koko pitkän kesäisen päivän. Ja sitäpaitsi saattaa olla uljaita päiviä edessäpäin, kaikesta tulleesta huolimatta, sillä
"'hei, koti on kallis ja sinne mieli kulkee vaikk' onkin tuuli noussut ja synkkyys taivaan sulkee; mut päivä armas vilkkuu vierestä pilvenkaistan ja lausuu: 'Sulle maassamme viel' yltäkyllin paistan.'"
Kajautettuaan nämä säkeet runonlaulajan tavoin, jonka ääni on säröytynyt henkitorven ponnistellessa voitolle pohjoispuhurin toitotuksista, Richie Moniplies auttoi herraansa nousemaan, hoiti hänen pukeutumistaan mitä juhlallisinta ja nöyrintä kunnioitusta ilmaisevasti, palveli häntä sitten aamiaispöydässä ja poistui lopulta siihen vedoten että hänellä oli tärkeätä toimitettavaa, joka pidättäisi häntä joiksikuiksi tunneiksi kaupungilla.