"Kylliksi sanottu", tuumi Richie ja talletti siten paperinsa juuri ennen kuin paashi saapui viemään ruokalajia hänen majesteetilleen.
"No niin, kuoma", virkkoi Laurie kantapojan mentyä, "syytä itseäsi, jos olet tehnyt jotakin, mikä toimittaa sinut hirteen tai raippapaaluun".
"Ketäs muutakaan", vastasi Richie, ja nolostumattoman uppiniskaisena itseluuloisuudessaan, joka oli hänen luonteensa peruspiirteitä, hän odotti tulosta, joka näkyikin ennen pitkää.
Muutaman minuutin kuluttua saapui itse Maxwell keittiökamariin ja tiedusti hätäisesti, kuka oli asettanut kirjelmän kuninkaan lautaselle. Linklater kielsi tietävänsä asiasta mitään, mutta Richie Moniplies astui rohkeasti esiin ja tunnusti pontevasti: "Minä olen se mies."
"Seuraa sitte minua", sanoi Maxwell, silmättyään häntä hyvin uteliaasti.
He nousivat ylös sivuportaita — juuri samoja sivuportaita, joiden käyttämisoikeutta hovissa pidetään lyhyempänä tienä valtaan kuin itse grandes entrées tarjoavat. Heidän saavuttuaan Richien kertoman mukaan "kehnosti siivottuun" eteishuoneeseen antoi johdemies hänelle merkin pysähtyä, itse mennessään kuninkaan kammioon. Heidän neuvottelunsa oli lyhyt, ja Maxwellin avatessa oven peräytyäkseen kuuli Richie siitä loppuosan.
"Olet siis varma siitä, että hän ei ole vaarallinen? Kerran jouduin pihtiin. Pysy kuuluvilla, mutta älä lähempänä ovea kuin kolmen mittausopillisen kyynärän päässä. Jos puhun kovaa, niin hyökkää luokseni kuin haukka — jos puhun hiljaa, niin pidä pitkät korvasi kuulemattomissa. Ja anna hänen nyt tulla sisälle."
Richie astui esiin Maxwellin mykästä viittauksesta ja oli seuraavassa silmänräpäyksessä kuninkaan edessä. Richien syntyperän ja kasvatuksen tasolla olevat miehet ja monet muutkin olisivat hämmentyneet joutuessaan kahden kesken hallitsijansa seuraan. Mutta Richie Monipliesilla oli liian korkea käsitys itsestään, hänen välittääkseen tuollaisista aatoksista, ja tehtyään kankean kumarruksensa hän kohoutui jälleen pystysuoraan mittaansa ja seisoi Jaakon edessä jäykkänä kuin aidanseiväs.
"Onko sinulla ne, mies? onko sinulla ne?" kysyi kuningas hätääntyneesti, toivon ja kiihkon vaiheilla sekä epäluuloista pelkoakin hiukan tuntien. "Anna ne minulle — anna tänne — ennen kuin hiiskut sanaakaan, minä käsken, uskollisuudenvalasi nimessä."
Richie otti povestaan rasian, painui toisen polvensa varaan ja ojensi sen hänen majesteetilleen. Tämä avasi rasian kiireesti ja havaitessaan sen sisältävän rubiinivitjat, joihin lukija on jo aikaisammin tutustunut, ei hän voinut pidättyä ihastumasta jonkunlaiseen hurmiotilaan, suudellen jalokiviä kuin elollisia armasteltavia ja hokien lapsellisen riemastuneena: "Onyx cum prole, silexque — onyx cum prole! Voi teitä kirkkaita ja herttaisia säihkyjöitä, kepeästi hyppii sydämeni ollessanne jälleen näkyvissäni." Hän kääntyi sitte Richieen, jonka järkähtämättömille kasvoille hänen majesteettinsa haltioittuminen oli häilähdyttänyt jotakin juron myhäilyn tapaista; iloitsemisensa keskeyttäen moitti Jaakko: "Pidä varasi, mies, sinun ei sovi nauraa meille — me olemme sinun voideltu hallitsijasi."