"Tuo Dalgarno ei juo niin paljoa tai kiroile niin usein kuin hänen isänsä; mutta hän on naisiin menevä, Geordie, ja rikkoo sekä sanansa että valansa. Mitä tulee kertomaasi ladystä ja papeista, niin me olemme kaikki lankeemukselle alttiita, Geordie, papit ja kuninkaat kuten muutkin, ja kuka tietää, vaikka siinä olisi selitys Dalgarnon ja hänen isänsä erilaisuuteen? Jaarli on itse kunniallisuus eikä välitä maailman tavarasta sen enempää kuin jalo ajokoira haisunäädän nuuskimisesta; mutta hänen poikansapa pyrki paaduttamaan itsensä röyhkeästi meitä kaikkia vastaan — meitä itseämme, Steenietä, Charles-lapsukaista ja neuvostoamme vastaan — kunnes kuuli myötäjäisistä, ja silloin, kautta kuninkaallisen kruununi, hän loikkasi kuin kukko karviaismarjaan! Tuollaiset eroavaisuudet vanhemman ja pojan välillä eivät ole selitettävissä luonnollisesti, kuten osoittavat Baptista Porta, Mikael Scott de secretis ja muut. Voi, Kilkku-Geordie, jos kattilanpaikkuusi ja kaikenlaisten metalliastiain takojana kalkuttelusi ei olisi kilkuttanut kaikkea kielioppia kaikkoamaan ajukopastasi, niin olisin voinut seikkaperäisemmin selostaa sinulle sitä asiaa."
Heriot oli liian suoraluontoinen ilmaistakseen tämän perusteella suurtakaan mielipahaa kieliopintojensa hukkaantumisesta. Vaatimattomasti huomautettuaan nähneensä montakin miestä, jotka eivät kyenneet pitämään päässään isänsä hattua, vaikka kenenkään ei ollut epäilty käyttäneen heidän isänsä yömyssyä, hän vain tiedusti, oliko loordi Dalgarno siis suostunut tekemään oikeutta lady Hermionelle.
"Totisesti, mies, enpä juuri muutakaan luule hänen tekevän", vastasi kuningas. "Annoin hänelle neuvostossa sen laskelman ladyn maallisesta hyvyydestä, jonka sinulta sain, ja me myönsimme hänelle puoli tuntia sen palan märehtimiseen. Se on erinomaista luettavaa hänen järkevystyäksensä. Jätin Charles-lapsosen ja Steenien selittelemään hänelle velvollisuuden vaatimuksia, ja jos hän kykenee vastustamaan, mitä he häneltä haluavat — niin soisin hänen opettavan minulle sen tempun. Voi, Geordie, Kilkku-Geordie, suuremmoista oli kuulla Charles-lapsosen valaisevan teeskentelyn pahetta ja Steenien luennoitsevan hillittömyyden törkeydestä!"
"Minä, pelkään, olisin saattanut ajatella vanhaa sananlaskua siitä, miten paholainen morkkaa syntiä", ei George Heriot malttanut olla tokaisematta.
"Lempo sielumme periköön, veikkonen", äännähti kuningas punehtuen, "etpä sinä ujostele! Minä suon sinulle luvan haastaa vapaasti, ja etpä heikkarissa annakaan sen oikeuden hukkaantua non utendo — ei se sinulla supistumaan pääse. Onko mielestäsi soveliasta, että Charles-lapsonen antaisi ajatustensa näkyä julki? Ei, ei — ruhtinaitten mietteet ovat arcana imperii — qui nescit dissimulare nescit regnare. Jokainen alamainen on velvollinen lausumaan koko totuuden kuninkaalle, mutta velvoitus ei ole vastavuoroinen. Ja mitä siihen tulee, että Steenie on entisvuosina ollut jonkun aikaa hulivili, niin sopiiko sitä syytää hänen silmilleen sinun, joka olet hänen kultaseppänsä ja jolle hän on velkaa huikean summan?"
Heriot ei katsonut tarpeelliseksi näytellä Zenon osaa ja uhrautua siveellisen totuuden puoltamiseksi; hän ei kuitenkaan sanojansa peräyttämällä luopunut siitä, vaan ainoastaan ilmaisi mielipahansa hänen majesteettinsa närkästyttämisestä, ja se tyydytti leppeätä kuningasta riittävästi.
"Ja nyt, Geordie", hän sanoi, "lähdemmekin sen rikkojan luo ja kuulustamme, mitä hänellä on sanottavana puolestaan, sillä minä toimitan sen jutun selväksi vielä tänä päivänä. Sinun pitää tulla mukaan, sillä todistustasi voidaan tarvita."
Kuningas astui edellä isompaan huoneeseen, missä prinssi, Buckinghamin herttua ja pari valtakunnanneuvoston jäsentä istui pöydän ääressä, jonka edessä seisoi loordi Dalgarno niin rentoa huolettomuutta ja välinpitämättömyyttä ilmaisevassa asennossa kuin sen ajan kankea puku ja esiintymistapa sallivat.
Kaikki nousivat ja kumarsivat kunnioittavasti, kuninkaan vaappuessa hajasäärin valtaistuimelleen, viitaten Heriotia seisomaan takanaan.
"Me toivomme", sanoi hänen majesteettinsa, "että loordi Dalgarno on valmistautunut tekemään oikeutta onnettomalle ladylle sekä omalle maineelleen ja kunnialleen?"