"Tekö siinä?" sanoi hän heikosti, kun vieras käänsi säpsän jälleen suojakseen.
"Enpä muukaan", vastasi tulija.
"Sä pergamenttipoika, mustetolpon ja juttusalkun juuress' syntynyt, taatokses sulkaa sano, mustett' äidiks, veljekses vahaa, hiekkaa siskoksesi ja kelpo kaakinpuuta serkkuseksi — mua nouse palvomaan jo, parempaasi!"
"Ettekö vieläkään ole maalla", hätäili kirjuri, "kaikkien varoitusten jälkeen? Älkää luulko, että tuo karjakauppiaan viitta pelastaa teitä, kapteeni — taikka nuo otteenne kaiken maailman näytelmistä."
"Kas, mitä minun pitäisi tehdä?" vastasi kapteeni. "Tahtoisitko minun näkevän nälkää? Jos minun on lennähdettävä tieheni, niin pitää sinun varata minulle siiviksi joitakuita höyheniä. Kai sinulta liikenee."
"Teillä oli jo varat — saitte kymmenen kolikkoa. Mihin ovat ne joutuneet?"
"Menneet", selitti kapteeni Colepepper. "Menneet, siitä viisi minne — teki mieleni puraista ja osuinkin itse koukkuun, siinä kaikki. Taisi käteni vapista ajatellessani toissayön työtä, sillä minä pyöräyttelin kuutioita kömpelösti kuin sylivauva."
"Ja te olette siis menettänyt kaikki? No, ottakaa nämä ja menkää", sanoi kirjuri.
"Mitä, kaksi vaivaista kolikkoa! Perhana sinun anteliaisuutesi palkitkoon! Mutta muista olevasi pelissä yhtä pitkällä kuin minäkin."
"En maar, kautta taivaan!" kielsi kirjuri. "Minä vain ajattelin keventää ukolta joitakuita papereita ja pikkusen kultaa, ja te veitte häneltä hengen."