"Hänellä on hyvä saattue", lisäsi kirjuri; "mutta kuitenkin —"
"Mutta kuitenkin — mitä?" tiedusti rosvo.
"Ei, en tarkoittanut mitään", peruutti kirjuri.
"Tarkoitit vainkin — sinulla oli vainua jostakin hyvästä asiasta", väitti Colepepper; "minä näin sinun pysähtyvän kuin lintukoira. Sinä tahdot hiiskua niin vähän ja antaa niin varman merkin kuin hyvin harjoitettu luppakorva."
"Aioin vain mainita, kapteeni, että hänen palvelijansa menevät Barnetin kautta ja hän itse paashinsa kanssa Enfieldin ajopuiston läpi. Hiljakseen sanoi ratsastavansakin."
"Ahaa! Ymmärränpä yskän, poikaseni!"
"Ja lepäävänsä", jatkoi kirjuri, — "lepäävänsä tovin Camletin kaivannolla".
"Kas, tämä on parempaa kuin kukkotappelu!" ihastui kapteeni.
"En käsitä, mitä etua teillä siitä on, kapteeni", sanoi kirjuri. "Mutta nopeasti he eivät voikaan ratsastaa, sillä paashi kulkee kuormahevosella, joka saa kantaakseen kaiken tuon painon", viitaten rahapusseihin. "Loordi Dalgarno pitää tarkoin silmällä maallista hyvyyttä."
"Se hevonen on kiitollinen niille, jotka voivat keventää sen taakkaa", virkkoi rosvo, "ja lempo soikoon, sitä vastaan voidaan tulla. Hänellä on vielä se sama paashi — se Lutin — se viksari? No, se poika on minulle ennenkin toimittanut riistaa. Saan samalla kostetuksikin, sillä minulla on hänelle kaunaa vanhastaan ravintolasta. Annas olla — Musta Feltham ja Dick Shakebag — me tarvitsemme neljännen — mieleni tekee olla varma, ja saaliissa on jakamista, siitä puhumattakaan, mitä saan heiltä peijatuksi. No, kirjuri, lainaa minulle vielä kaksi kolikkoa. Uljaasti tehty — jalosti lahjoitettu! Hyvästi vain." Ja vetäen viitan tiukemmin ympärilleen hän meni matkoihinsa.