Kolmas rosvo ei ollut odottanut lakikoululaisen ja Jin Vinin hyökkäystä, jälkimäisen laskettua maahan vanhan Christien, päästäkseen ratsastamaan keveämmin. Kaikki viisi seisoivat nyt kauhuissaan tuijotellen nuoren aatelismiehen veriseen ruumiiseen ja sen vieressä vääntelehtivän naisen hillittömään suruun. Tämä repi hiuksiansa ja kirkui mitä haikeimmin, kunnes hänen tuskansa yhtäkkiä salpautui tai oikeastaan sai toisen suunnan hänen miehensä aavistamattomasti ilmestyessä paikalle. Luoden hätääntyneeseen naiseen kylmäkiskoisen ja ankaran katseen virkkoi tämä yksivakaisen painavasti: "Niin, vaimo! Suuri on sinulla murhe rakastajasi hukasta." Katsellen sitte sen miehen hengetöntä ruumista, jolta oli kokenut niin kunnotonta vääryyttä, hän toisti raamatun juhlalliset sanat: "'Kosto on minun, sanoo Herra, ja minä sen maksan.' Minä, jota sinä olet loukannut, olen ensimäinen toimittamaan sinulle, mitä palvelusta säädyllisyys vaatii vainajaa kohtaan."
Näin sanoen hän peitti ruumiin viitallaan ja sitte silmäillen sitä tuokion näytti miettivän, mitä hänen oli nyt lähinnä tehtävä. Kun häväistyn miehen katse verkalleen siirtyi viettelijän ruumiista hänen rikoksensa osalliseen ja uhriin, joka oli vaipunut hänen jalkoihinsa ja syleili niitä, uskaltamatta katsahtaa ylös, saivat hänen luonnostaan karkeat ja jurot kasvonpiirteensä niin arvokkaan ilmeen, että se tasaannutti nuoret lakikoululaiset totisiksi ja torjui Richie Monipliesin puuhakkaan tunkeilun, niin innokkaasti kuin tämä ensimältä aikoikin lausua neuvojansa ja mielipiteitänsä. "Älä minulle polvistu, vaimo", hän sanoi, "vaan polvistu Jumalalle, jota olet loukannut enemmän kuin saatoit loukata itsesi kaltaista maan matoa. Kuinka usein olenkaan sanonut sinulle ollessasi hilpeimmällä ja kepeimmällä tuulellasi, että ylpeys käy lankeemuksen edellä ja korskea mieli vie turmioon? Turhamaisuus toi hupsuuden, hupsuus synnin, ja synti on tuonut kuoleman, alkuperäisen kumppaninsa. Sinun piti väkisinkin jättää velvollisuus, siivollisuus ja kotoinen rakkaus, leiskuaksesi hauskasti hurjapäiden ja ilkiöiden seurassa; ja siinä nyt virut kuin rusennettu mato, kiemurrellen rakastajasi elottoman ruumiin vieressä. Sinä olet tehnyt minulle paljon vääryyttä — häväissyt minut ystävien keskuudessa — häätänyt talostani luoton ja lieteni äärestä rauhan. Mutta sinä olit ensimäinen ja ainoa rakkauteni, enkä minä tahdo nähdä sinun joutuvan aivan hukkaan, jos minun vallassani on se estää. Hyvät herrat, minä kiitän teitä niinkuin murtunut mies voipi. Richard, sanokaa terveiseni kunnioitettavalle herrallenne. Lisäsin sappea hänen vastoinkäymisensä katkeruuteen, mutta minä olin harhaantunut. Nouse, vaimo, ja seuraa minua."
Hän kohotti masentunutta käsivarresta, tämän yrittäessä tulvivin silmin ja katkerin nyyhkytyksin ilmaista katumustansa. Hän piti kasvojansa käsien peitossa, mutta antoi miehensä viedä hänet pois, ja vasta heidän poiketessaan tiheikön taa, joka kätki heidän jättämänsä näyttämön, hän kääntyi taaksepäin, loi sekavan ja hätäisen katseen Dalgarnon ruumista kohti, kirkaisi ja miehensä käsivarteen lujemmin tarttuen huudahti hirmustuneena: "Pelasta minut — pelasta minut! Ne ovat murhanneet hänet!"
Lowestoffe oli hyvin liikutettu näkemästänsä, mutta häntä hävetti kaupunkilaisteikarina oma vanhanaikainen hentomielisyytensä, jonkavuoksi hän teki väkivaltaa tunteilleen, huudahtaen: "Niin, antaa heidän mennä — hyväsydämisen, herkkäuskoisen, anteeksiantavaisen ukkosen ja vapaamielisen, taipuisan eukkosen. Voi kuinka jalomielinen olento onkaan aito lontoolainen aviomies! Sarvet hänellä on, mutta kesynä kuin lihotettu härkä hän ei puske. Haluaisinpa nähdä sen naikkosen, jahka hän on vaihtanut naamarinsa ja ratsastushattunsa hippiinsä ja huiviinsa. Käymmekin vieraisilla heidän luonaan Paavalin laiturin varressa, serkkuseni — siitä sukeutuu mieluisa tuttavuus."
"Teidän olisi parempi ajatella sen mustalaisvarkaan, Lutinin, kiinniottoa", huomautti Richie Moniplies, "sillä totisesti onkin hän livistänyt tiehensä, vieden herransa matkatavarat ja rahat".
Muuan metsänvartija apulaisineen ja useita muita henkilöitä oli nyt tullut paikalle; he läksivät ajamaan takaa Lutinia, mutta turhaan. Heidän huostaansa lakikoululaiset luovuttivat ruumiit, ja oltuaan muodollisesti kuulusteltavina he palasivat Richardin ja Vincentin keralla Lontooseen, missä saivat paljon ylistelyä urheudestaan. Vincentin hairahdukset olivat helposti sovitettavissa sen johdosta, että hänen alotteestaan oli saatu rosvojoukko hajoitetuksi, ja on jonkun verran aihetta käsitykseen, että seikka, joka olisi muulloin vähentänyt kunnostautumisen loistoa, näissä olosuhteissa pikemmin lisäsi sitä, nimittäin heidän myöhästymisensä loordi Dalgarnon pelastamisesta.
George Heriot aavisteli, millä kannalla Vincentin asiat olivat, ja hän pyysi ja sai kellosepältä luvan lähettää nuoren mies-paran tärkeälle liikeasialle Parisiin. Emme ole kyenneet tutkimaan hänen vaiheitansa sen pitemmälle, mutta arvelemme hänen menestyneen elämässänsä hyvin ja yhtyneen edulliseen kumppanuuteen oppilastoverinsa kanssa vanhan Davy Ramsayn luovuttua liikealalta tyttärensä naimisiinmenon johdosta. Etevällä muinaistutkijalla t:ri Tomukuivalla on vanhanaikainen hopeatauluinen taskukello, jonka pääpontimeksi on teräslevyn asemesta käytetty suolikieltä; kelloon on kaiverrettu toiminimeksi: Vincent ja Tunstall. Ajan muistuttajat.
Master Lowestoffe iloisena seikkailijana luonnollisesti ylläpiti mainettansa tiedustamalla John Christietä ja Nelly-emäntää; mutta suureksi kummastuksekseen — ja vahingokseenkin, sillä hän oli veikannut kymmenen kultakolikkoa sillä puheella, että hän kotiutuu perheeseen — kuuli hän liikkeen nimen myydyksi, varaston tulleen muutetuksi huutokaupalla rahaksi ja entisen omistajan kadonneen vaimonsa kanssa teille tietämättömille. Yleensä arveltiin heidän muuttaneen johonkin Amerikan uuteen siirtokuntaan.
Lady Dalgarno vastaanotti tiedon arvottoman miehensä kuolemasta sekavin tuntein, joista oli vallitsevana kauhistus, että hänet temmattiin pois keskellä pahinta kunnottomuuttansa. Tapaus teki hänet entistä raskasmielisemmäksi ja vahingoitti hänen terveyttänsä, jota jo varhaisemmat tapaukset olivat järkytelleet. Miehensä kuoleman johdosta saatuaan haltuunsa oman omaisuutensa hän halusi tehdä oikeutta loordi Glenvarlochille ryhtymällä toimiin kiinnityksen perimiseksi takaisin. Mutta kirjuri oli äskeisistä tapauksista säikähtyneenä paennut kaupungista, joten oli mahdoton saada selville, kenen käsiin paperit nyt olivat joutuneet. Richard Moniplies oli vaiti, omilla perusteillansa; todistajina olleet lakikoululaiset säilyttivät salaisuuden hänen pyynnöstään, ja yleensä uskottiin, että kirjuri oli vienyt asiakirjat mennessään. Ohimennen olkoon huomautettuna, että samanlaiset aavistukset, jotka Skurliewhitterin häätivät pakoon, vapauttivat Lontoon ainiaaksi emäntä Suddlechopista, joka lopetti uransa Amsterdamin rasphausissa kehruuhuoneessa.
Vankka vanha loordi Huntinglen saattoi ainoan poikansa hautauskulkuetta tämän viimeiseen leposijaan korskearyhtisenä ja kostumattomin silmin, ja kenties se yksinäinen kyynel, joka viimein tipahti arkulle, oli vähemmin omistettu yksilön kohtalolle kuin hänen ikivanhan sukunsa sammumiselle miehenpuolelta.