"Teidän majesteettinne siis myöntyy pyyntööni?" sanoi loordi
Huntinglen.
"Niin, hitossa, myönnyn — myönnynhän minä", ilmoitti kuningas.
"Mutta tule hiukan tänne, mies, missä saamme olla yksityisemmin."
Hän johti loordi Huntinglenin hiukan hätäisin askelin hoviseurueen läpi, joka kiinteästi tuijotti tähän harvinaiseen kohtaukseen, kuten on kaikkien hovien tapana tuollaisissa tilanteissa. Kuningas meni pieneen kammioon ja käski ensi kiireessä loordi Huntinglenin lukita tai teljetä oven, mutta peruutti määräyksensä seuraavassa silmänräpäyksessä, sanoen: "Ei, ei, ei — lempo soikoon, mies, minä olen vapaa kuningas — teen mitä tahdon ja mitä minun pitäisi — olen justus et tenax propositi, mies — pysyhän kuitenkin ovella, loordi Huntinglen, siltä varalta, että Steenie säntäisi sisälle kiukkupäissään."
"Voi herra-parkaani!" huoahti Huntinglenin jaarli. "Kun olitte omassa kylmässä maassanne, oli teillä lämpimämpää verta suonissanne."
Kuningas silmäsi kiireisesti anomuksen eli muistutuskirjan, tuon tuostakin vilkaisten ovelle ja taas luoden katseensa hätäisesti paperiin häpeissään siitä, että hänen kunnioittamansa loordi Huntinglen epäili häntä arkuudesta.
"Toden tunnustaakseni", haastoi hän lopetettuaan likimääräisen tarkastuksensa, "tämä on tukala paikka, ja tukalampi kuin osasin arvatakaan, kun siitä ensin annettiin minulle vihiä. Ja nuorukainen siis vain haluaa saatavansa suoritusta meiltä, lunastaakseen sukutilansa? Mutta sitte, Huntinglen, hän joutuu muihin velkoihin — ja niitä varten ottaisi hän rasituksekseen tuollaisen alan karua metsämaata? Menköön kontu, mies, menköön kontu; Steenie on saanut siihen lupauksen skotlantilaiselta ylikansleriltamme — se on Skotlannin parasta metsästysaluetta — ja Charles-lapsonen ja Steenie tahtovat kaataa sieltä kauriin ensi vuonna. Heidän pitää saada se maatila — heidän pitää se saada; ja meidän velkamme maksetaan tälle nuorelle miehelle tasan ja pennilleen, ja hän saa tuhlata sen hovissamme — taikka jos hänellä on moinen maan nälkä, niin me helkkarissa, mies, tupehutamme hänen halunsa englantilaisella kamaralla, joka on arvoltaan kahta ja kymmentäkin vertaa enemmän kuin nuo kirotut mäet ja notkot, suot ja nummet, joille hän on niin haine."
Kaiken aikaa kävellä lyllersi kuningas-parka edes takaisin surkeassa epävarmuuden tilassa, jonka teki naurettavammaksi hänen säärtensä vaapertava kiertoliike ja kömpelö tapansa hypistellä tuollaisina hetkinä pukunsa alaosan kiinnikkeiksi neulottuja nauharuusukkeita.
Loordi Huntinglen kuunteli hyvin levollisesti ja vastasi: "Sallikoon teidän majesteettinne minun muistuttaa, mitä lausui vastaukseksi Nabot, kun Ahab himoitsi hänen viinimäkeänsä: 'Herra varjelkoon minua antamasta sinulle isäini perintöä.'"
"Häh, mylord — äh, mylord", huudahteli Jaakko, punan kohotessa sekä hänen poskilleen että nenälleen; "ethän aikone opettaa minulle uskontoa? Sinun ei ole tarvis peljätä, mylord, että minä kartan tekemästä oikeutta kellekään ihmiselle; ja koska et tahdo antaa minulle mitään apua tämän asian hoitamiseen rauhallisemmalla tavalla — mikä nähdäkseni olisi nuorelle miehelle parempi, kuten jo sanoin, — niin — kun siinä ei muu auta, — jumaliste, minä olen vapaa kuningas, mies, ja hän saakoon rahansa ja lunastakoon maansa ja laittakoon sinne kirkon ja seurakunnan, jos mielensä tekee." Niin sanoen hän kiireesti kirjoitti skotlantilaisen valtiorahaston maksettavaksi määräyksen velotulle summalle ja lisäsi sitte: "Miten ne saavat sen maksettua, sitä en oivalla; mutta tokihan hän saa määräyksen muuttumaan rahaksi kultaseppien keskuudessa, jotka pystyvät löytämään kolikoita kaikille muille paitsi minulle. Ja nyt näet, Huntinglenin loordi, etten minä ole sanani syöjä, evätäkseni sinulta suosionosoitusta, johon jouduin sitoutuneeksi, enkä mikään Ahab, himoitakseni Nabotin viinimäkeä, enkä myöskään pelkkä vaksinenä, jota suosikit ja neuvonantajat saavat mielinmäärin muovailla sinne ja tänne. Kai nyt myönnät, etten ole mikään sellainen?"
"Te olette oma kotimainen ja ylväs ruhtinaani", sanoi Huntinglen polvistuen suutelemaan kuninkaallista kättä, "oikeudentuntoinen ja jalomielinen, kun vain kuuntelette oman sydämenne ääntä".