"ja niin edelleen. Sinä olet saviruukku: varo kolhiutumasta rautamaljakkoon."
"Saviruukku", huomautti Glenvarloch, "välttää yhteentörmäystä laittautumalla maihin vuolteesta — en aio enää mennä hoviin".
"Voi, hoviin pitää sinun välttämättömästi mennä; muutoin näet skotlantilaisen juttusi kehittyvän huonosti, sillä tarvitaan sekä suojelusta että suosiota saamasi omakätisen valtuutuksen toimeenpanoon. Siitä puhumme jälkeenpäin mutta sanohan minulle ensin, hyvä Nigel, etkö kummastunut nähdessäsi minut täällä näin aikaisin?"
"Minua kummastuttaa, että saatoit löytää minut tältä syrjäiseltä kolkalta", myönsi loordi Glenvarloch.
"Paashini Lutin on itse lempo sellaiseen keksintään", selitti loordi Dalgarno. "Minun tarvitsee vain sanoa: 'henki, tahtoisin tietää, missä se mies tai nainen asuu', ja hän opastaa minut sinne kuin taikuuden avulla."
"Eihän hän vain odottane nyt kadulla, mylord?" sanoi Nigel. "Lähetän palvelijani tavoittamaan häntä."
"Älä hänestä välitä", tuumi loordi Dalgarno; "hän on jo pelaamassa rahanheittoa ja pennin nappikuoppaa laiturin pahimpain nulikkain kanssa, jollei ole heittänyt vanhoja tapojaan".
"Ettekö pelkää", kysyi loordi Glenvarloch, "että hänen siveellisyyskäsitteensä saattavat turmeltua sellaisessa seurassa?"
"Varokoon hänen seuransa omiaan", vastasi loordi Dalgarno tyynesti, "sillä se on suorastaan paholaisten joukkoa, jossa Lutin ei kykene opettamaan enemmän ilkivaltaisuutta kuin oppimaan: hän on, hyvä kyllä, mitä perusteellisimmin perehtynyt pahuuteen ikäisekseen. Minulta säästyy hänen tapojensa valvomisen vaiva, sillä mikään ei voi tehdä niitä paremmiksi tai huonommiksi."
"Minua ihmetyttää, miten voitte vastata tästä hänen vanhemmilleen, mylord", huomautti Nigel.