"Tahdonpa totisesti", vastasi toinen. "Minä olen porvari, sitä en huoli salata; ja se, joka hiiskuu kaupungin halventamiseksi sanankaan, on aasi ja mahtaileva houkkio, ja minä lyön läven hänen päähänsä, opettaakseni hänelle järkeä ja hyviä tapoja."
Seurueella oli luultavasti omat syynsä olla arvostelematta kapteenin miehuutta niin uljaaksi kuin hän itse sen esitti. Heitä huvitti suuresti se tapa, jolla kiivastunut porvari ryhtyi riitaan, ja joka taholla huudettiin: "Hyvin mäikytetty, Bow'n kello!" — "Hyvin kiekaistu, Pyhän Paavalin kukko!" [37] — "Puhaltakaa hyökkäykseen siellä, muutoin erehtyy soturi merkinannosta ja peräytyy, kun hänen pitäisi edetä."
"Te käsitätte minut väärin, hyvät herrat", selitti kapteeni arvokkaasti katsellen ympärilleen. "Tahdon vain tiedustaa, onko tämä porvaris-urho arvoltaan ja asemaltaan sovelias miekan mittelyyn sodankävijän kanssa — sillä tietäkää, herrasmiehet, että minä en voi mainettani vaarantamatta asettua jokaisen tasalle — ja siinä tapauksessa hän piankin kuulee minusta kunniallisesti haastekirjelmän välityksellä."
"Te saatte tuta minua varsin kunniattomasti nuijan välityksellä", tokaisi porvari, kavahtaen istualtaan ja siepaten miekkansa, jonka oli asettanut nurkkaan. "Seuratkaa minua."
"Minulla on kaksintaistelun kaikkien sääntöjen mukaan oikeus nimetä ottelun paikka", huomautti kapteeni; "ja minä määrään paikaksi Tothill-kenttien Sokkelotarhan — todistajiksi kaksi puolueetonta herrasmiestä — ja mitä aikaan tulee, niin olkoon menneeksi kahden viikon kuluttua tästä päivästä lukien aamun sarastaessa".
"Ja minä", sanoi porvari, "määrään takatanhualta paikaksi keilaradan, todistajaksi tämän hyvän seurueen ja ajaksi nykyhetken".
Niin sanoen hän heitti kastorihatun päähänsä, läimäytti soturia huotrassa olevalla miekallaan hartioihin ja juoksi alas portaita. Kapteeni ei näyttänyt vireältä heti seuraamaan häntä, mutta viimein hän ympärillään kajahtelevan naurun ja pilkan kannustamana vakuutti seurueelle tekevänsä harkitusti, mitä teki. Hattunsa ottaen pani hän sen päähänsä mahtavasti kuin muinainen Pistooli[38] ja astui alas portaita ottelupaikalle, missä hänen rivakampi vastustajansa jo seisoi valmiina, paljastetuin miekoin. Koko seurue näytti olevan riemastuksissaan lähenevästä tappelusta; toiset juoksivat katetun keilakujan puolella oleviin ikkunoihin, ja toiset seurasivat kiistakumppanuksia alas. Nigel ei voinut olla kysymättä Dalgarnolta, eikö hän asettuisi välittäjäksi, estääkseen vauriota tapahtumasta.
"Se olisi rikos yleistä hyvää vastaan", vastasi hänen ystävänsä. "Kahden tuollaisen oikuttelijan kesken ei voi tapahtua mitään vahinkoa, josta ei koituisi suoranaista etua yhteiskunnalle ja olletikin chevalierin laitokselle, kuten hän paikkaansa nimittää. Minua on jo kuukauden ajan kylläännyttänyt kapteenin puhvelinnahkainen vyö ja punainen ihokas niin tympeytyneeksi kuin ikinä mikään, ja toivottavasti tuo rohkea kangaskauppias nyt peittoaa likaisesta leijonantaljasta aasin kömpimään ulos. Katsohan, Nigel, uljas porvari on asettunut paikalleen noin keilanheiton verran edelle, keskelle kujaa — oikeana haarniskoidun karjun kuvana. Katso, miten hän keikistelee miehekkäillä jaloillaan ja heiluttelee säiläänsä, niinkuin aikoisi sillä mitata kamritsia. Kas, nyt tuodaan vastahakoinen soldado ja asetetaan vastapäätä kiukkuista riitaveikkoaan, kahdentoista askeleen päähän. Vetääpä kapteeni työkalunsa esille, mutta katsoo hyvän kenraalin tavoin yli olkansa, ollakseen pahimmassa tapauksessa varma peräytymistiestään. Kumaraan painaa urhea rihkamakauppias päänsä, kaiketi luottaen porvarilliseen kypäräänsä, jolla hänen parempi puoliskonsa on lujittanut hänen kallonsa. No, tämäpä vasta verratonta leikkiä on. Kautta taivaan, mies aikoo rynnätä puskien häntä vastaan kuin muurinmurrin."
Niin kävi kuin loordi Dalgarno oli aavistanut, sillä kun porvari, jonka taisteluinto näytti olevan täyttä totta, huomasi soturin pysyvän alallaan, säntäsi hän eteenpäin yhtä onnellisesti kuin miehuullisestikin, löi alas kapteenin varjelusliikkeen ja edelleen pinnistäen työnsi näköjään miekkansa ihan tämän ruumiin läpi. Voihkaisten kaatui vastustaja pitkin pituuttaan maahan. Parikymmentä ääntä huusi voittajalle hänen seistessään patsaaksi tyrmistyneenä omasta urotyöstään: "Pois, pian pois! — paetkaa, paetkaa — pakoon takaovesta — laittautukaa Whitefriarsiin tai virran yli Banksidelle, meidän pidätellessämme roskaväkeä ja konstaapeleita." Ja jättäen sortuneen vihollisensa tantereelle vilistikin voittaja tiehensä.
"Kautta taivaan", ihmetteli loordi Dalgarno, "en olisi ikinä uskonut tuon miehen seisovan vastaanottamassa pistoa — varmasti kahlitsi hänet kauhu, herpaannuttaen raajat. Kas, ne nostavat hänet ylös."