Kaltevalla pinnalla.
Harvoin näyttää huvitteluun omistettu päivä jälkeenpäin ajatellessa ihan niin nautintorikkaalta kuin juhlija on saattanut tuntea sitä parhaillaan viettäessään. Nigel Olifauntista ainakaan ei siltä tuntunut, ja tarvittiin hänen uuden ystävänsä Dalgarnon käynti sovittamaan hänet täydellisesti itsensä kanssa. Mutta tämä vierailu tapahtui varhain aamiaisen jälkeen. Ystävän selittelyn esipuheena oli kysymys, miten hän piti edellisen illan seurasta.
"No, erinomaisesti", sanoi loordi Glenvarloch. "Olisin vain paremmin mieltynyt sukkelapuheisuuteen, jos se olisi näyttänyt luistavan vapaammin. Joka miehen kekseliäisyys näytti olevan pinnistyksissä, ja jokainen huima vertaus tuntui vaivuttavan puolet älyniekkojanne uuraasti aprikoimaan, millä saisivat tehotuksi verremmin."
"Ja mitä vikaa siinä oli?" tuumi loordi Dalgarno; "tai mihin kelpaavat nuo miehet muuhun kuin kiistaamaan edessämme älymiekkailijoina? Se heistä, jota alkaa jänistää, pitäisi hitto vieköön panna samealle oluelle ja souturien ammattikunnan leipiin. Takaanpa sinulle, että monikin näppäriä mies on kuolettavasti haavoittunut kommasta tai sanasutkauksesta Merenneidossa ja sieltä kurjassa tilassa lähetetty älyn vaivaistaloon Vintryn viinikellariin, missä he tänä päivänäkin riutuvat narrien ja neuvosmiesten seassa."
"Saattaa niin olla", sanoi loordi Nigel; "mutta kuitenkin voisin vannoa kunniani nimessä, että olin viime yönä nähtävästi useankin miehen seurassa, jonka neron ja laajatietoisuuden olisi pitänyt joko suoda hänelle korkeampi sija joukossamme tai saada hänet kokonaan peräytymään näyttämöltä, missä hänen osansa suoraan sanoen näytti arvottoman syrjäiseltä".
"Hiiteen sinun arka omatuntosi", vastasi loordi Dalgarno; "sellaisista Parnassuksen hylyistä ei tarvitse välittää mitään! Nuohan ovat pelkkiä rippeitä siitä uljaasta säilykesillin ja Reinin-viinin mässäyksestä, joka riisti Lontoolta niin monta parasta neronkauppaajaa ja vallattomuuden laulelijaa. Mitä olisitkaan sanonut, jos olisit nähnyt Nashin tai Greenin, kun harrastustasi herättävät ne älyvätykset, joiden kanssa illastit viime yönä? Siinä kylliksi, että saivat liotuksensa ja torkahduksensa, ja he joivat ja nukkuivat niin paljon kuin tarvinnevat säästyäkseen kaipaamasta ruokaa ennen iltaa, jolloin he uutterina hyörien taas tapaavat suojelijoita tai näyttelijöitä ravitsijoikseen.[39] Mitä heidän muihin tarpeisiinsa tulee, niin he eivät voi joutua pulaan kylmästä vedestä niin kauvan kuin virran lähteet pysyvät ehtymättöminä, — ja Parnassuksen vaatekerrat ovat ikuisesti kestäviä."
"Vergiliuksella ja Horatiuksella oli tehokkaampaa kannatusta", huomautti Nigel.
"Kyllähän", vastasi hänen maanmiehensä, "mutta nämä miehet eivät ole Vergiliukseen tai Horatiukseen verrattavia. Sitäpaitsi on meillä toistakin lajia neronmiehiä, joille esittelen sinut ensi tilassa. Avonin joutsen[40] on laulahtanut viimeisensä, mutta meillä on vankka vanha Ben, ja hänellä on oppia ja neroa niin paljon kun kellään, joka on pannut tallukan ja kuresaappaan teiskaroimaan näyttämöllä. En kuitenkaan hänestä aio nyt puhua, vaan tulin pyytämään sinua hyvän ystävyytemme nimessä lähtemään kanssani veneretkelle Richmondiin asti. Muutamat eilen tapaamasi urhot aikovat siellä tarjota soitantoa ja maitoviiniä sulotarparvelle, jossa hohtelee joitakuita ihmeen kirkkaita silmäpareja, — sellaisia, vakuutan, että ne saattaisivat voittaa puolelleen tähtienlukijankin hurmaantuneet katseet Linnunradan säihkyn palvomisesta. Sisareni johtaa seuraa, jolle haluan sinut esitellä. Hänellä on ihailijansa hovissa, ja hänet luetaan aikakauden kaunottariin, vaikka minun on turha julistella hänen ylistyksiään."
Ei käynyt kieltäytyminen tilaisuudesta, johon jalosukuinen nainen ja aikansa valiokaunotar kutsui saapuville äskettäin vielä omasta mielestään kovin ala-arvoista henkilöä. Loordi Glenvarloch suostui, kuten oli välttämätöntä, ja vietti vilkkaan päivän hilpeässä ja viehättävässä seurassa. Hän sai siksi päivää liittyä ystävänsä sisaren seuralaiseksi, Blackchesterin kauniin kreivittären, joka tavoitteli ylemmyyttä muodin, vallan ja sukkeluuden valtakunnissa yht'aikaa.
Hän oli kyllä melkoisesti vanhempi veljeänsä, luultavasta jo kolmekymmentä täyttänyt, mutta luontaisen nuorekkuuden puutteen korvasi yltäkyllin mitä huolellisin ja hienoin pukeutuminen, kerkeä tutustuminen jokaiseen ulkomaiseen muotiin ja erityinen taito sovelluttaa siten hankkimaansa tietoa omaan hipiäänsä ja kasvonpiirteisiinsä. Hovissa hän tiesi yhtä hyvin kuin yksikään hienoston nainen, mikä erityinen sävy, siveellinen, valtiollinen, oppinut tai leikkisä, oli paikallaan vastatessa hallitsijalle hänen vallitsevan mielialansa mukaan, ja hänen oletettiin omakohtaisella vaikutuksellaan suuresti edistäneen miestänsä saamaan korkean aseman, jota luuvaloinen vanha varakreivi ei olisi milloinkaan voinut ansaita omalla keskinkertaisella kunnostautumisellaan ja älyllään.