"Jos saat Buckinghamin oivaltamaan hairahduksensa, Malcolm", huomautti hänen isänsä, "niin kerrankin myönnän, että hovipalveluksessa saattaa esiintyä ystävällisyyttä ja rehellisyyttä. Olen usein sanonut sisarellesi ja sinulle, että yleensä arvostelen sitä niin köykäiseksi kuin suinkin."
"Saat uskoa, että panen parastani Nigelin hyväksi", vakuutti loordi Dalgarno. "Mutta sinun tulee ottaa huomioosi, isä, että minun ehdottomasti täytyy käyttää verkallisempia ja säveämpiä keinoja kuin sellaisia, joilla sinä pääsit suosioon kaksikymmentä vuotta takaperin."
"Toden totta pelkään niin tekeväsi", vastasi hänen isänsä, "Sanonpa sinulle, Malcolm, että soisin pikemmin makaavani haudassa kuin epäileväni sinun rehellisyyttäsi tai kunniallisuuttasi; mutta jotenkuten on niin käynyt, että vilpitön, aulis palvelus ei merkitse hovissa samaa kuin ennen vanhaan — ja kuitenkin sinä kohoat siellä."
"Näetkös, aika ei salli tuollaista vanhanaikaista palvelusta", selitti loordi Dalgarno. "Meillä ei ole nykyään mitään jokapäiväisiä kapinoita, mitään yöllisiä salamurhan yrityksiä, niinkuin oli muotina Skotlannin hovissa. Teidän rivakkaa ja kursailematonta vartoimistanne miekka kädessä hallitsijan lähellä ei enää tarvita, ja se olisi yhtä säädytöntä kuin muinaisten palvelusmiestenne ilmestyminen hovinaamiaisiin hihalaattoineen, lyömämiekkoineen ja kilpineen. Sitäpaitsi, isä, on uskollisella kiireellä omat haittansakin. Olen kuullut, vieläpä kuninkaallisilta huulilta, että sinä syöstessäsi väkipuukkosi kavaltaja Ruthveniin teit sen liian harkitsemattomasti, joten kärki tunkeutui neljännestuuman verran kuninkaalliseen peräpuoleen. Kuningas ei milloinkaan puhu siitä hieromatta vamman sijaa ja huokaamatta 'infandum — — renovare dolorem'. Mutta sellaista sitä johtuu vanhoista tavoista ja pitkän liddesdalelaisen väkipuukon käyttämisestä parmalaisen tikarin vastikkeena. Kuitenkin sinä, isä hyvä, sanot tätä ripeäksi ja miehuulliseksi palvelukseksi. Kuningas ei kuulu voineen istua kahteen viikkoon, vaikka kaikki Falklandin pielukset ladottiin valtaistuimelle ja vielä käytiin lainaamassa Dunfermlinen tuomarilta lisää."
"Se on valhe", kivahti vanha jaarli, "musta valhe, sepittipä sen kuka hyvänsä! Tosin kannoin kupeellani säällistä väkipuukkoa enkä tuollaista äimää kuin sinä, mokomaa hammastikkua — ja mitä rivakkaan palvelukseen tulee, niin — tuhannen tulimaista! — rivakkaa sen pitää olla hyödyttääkseen, kun kuninkaat huutavat kavallusta ja murhaa niinkuin puoliksi tukehdutettuna rääkyvä kana. Mutta te nuoret hovilaiset ette tiedä tällaisista asioista mitään ettekä ole paljoakaan parempia kuin nykyään Intiasta tuodut vihreät hanhet, joiden ainoana ansiona herroilleen on heidän omien sanojensa jäärytteleminen — liuta kielastelijoita ja liehittelijöitä ja silmänpalvelijoita. No, minä olen vanha ja liian jäykkä muuttamaan olojani, muutoin heittäisin kaikki silleen ja kuulisin vielä kerran Tayn tohisevan Campsie Linnin yli."
"Mutta nytpä kaikaa päivälliskellonne, isä", virkkoi loordi Dalgarno, "ja se on ainakin yhtä suloinen ääni, jos lähettämäni metsänriista osoittautuu maukkaaksi".
"Seuratkaa minua siis, poikaset, jos haluttaa", kehoitti vanha jaarli ja asteli lehtimajasta, jossa he olivat haastelleet, taloa kohti molempien nuorten miesten saattamana.
Heidän kahdenkeskisissä puheissaan ei loordi Dalgarnolla ollut suurtakaan vaivaa valaistakseen Nigelille, miten sopimatonta oli hänen uudistaa hovikäyntiänsä hetimiten. Toiselta puolen esitti hän turhaan, että loordi Nigel antaisi sitäennen viedä itsensä Buckinghamin herttuan puheille; jyrkästi ja halveksivasti kieltäysi nuori aatelismies siitä. Hänen ystävänsä kohautti hartioitaan niinkuin katsoen ansiokseen, että oli antanut uppiniskaiselle ystävälle parhaan neuvon, ja haluten olla vastuuton hänen itsepintaisuutensa seurauksista.
Mitä isään tulee, niin oli nuoren vieraan käytettävissä kyllä hänen pöytänsä ja parhaat juomansa, joita hän tarjoili runsaamminkin kuin oli tarpeellista, samoin kuin hänen hyvä neuvontansa ja apunsa velkomusasian ajamiseen. Mutta loordi Huntinglenin vaikutusvalta oli enemmän näennäistä kuin todellista, ja vaikka hän uljaasti varjelemalla kuningasta olikin saavuttanut suurta kunniaa, hoiteli hän itse tätä niin huolettomasti ja antoi hallitsijan suosikkien ja ministerien syrjäyttää sitä niin helposti, että kuninkaallista suosiollisuutta ei milloinkaan tehokkaasti osoitettu hänelle itselleen tai hänen ystävilleen, paitsi parina kertana, jolloin kuningas jossain määrin vallattiin yllätyksellä, kuten loordi Glenvarlochin ensimäisellä käynnillä.
Perusteellisemmin tuntien Englannin hovin näki loordi Dalgarno isänsä puutteellisuuden. "Ei ole koskaan ollut miestä", valitti hän, "jolla olisi ollut niin täydellisesti vallassaan kohota onnen huipulle kuin isä-parallani. Hän oli hankkinut oikeuden rakentaa portaat askelma askelmalta, verkalleen ja varmasti, antaen jokaisen vuosi vuodelta anomansa suosion tulla vuorostaan tukikohdaksi seuraavalle vuotuiselle myönnytykselle. Mutta sinun urasi ei saa haaksirikkoutua samalle rannikolle, Nigel", tapasi hän lopettaa. "Jos minulla onkin vähemmän vaikutuskeinoja kuin isälläni on tai oikeastaan oli, kunnes hän haaskasi ne sektinassakoihin, haukkoihin, koiriin ja muuhun tuollaiseen kamaan, niin kykenen paljoa paremmin kuin hän kehittämään sitä, mitä olen saavuttanut, ja se kaikki tulee käytetyksi sinun hyväksesi, Nigel. Älä kummastu tai loukkaannu siitä, että näet minua nykyään vähemmän kuin ennen. Hirvenmetsästys on alkanut, ja prinssi haluaa useammin pitää minua seurassaan. Minun on myös saateltava herttuaa, jotta saan puhutuksi puolestasi, kun tulee tilaisuutta."