— "Oikeassa olet, tyttöseni! Sinä herttainen tyttöni! Vaan kuitenkin on tämä meille kalliiksi tuleva. Pormestari on nyt verivihollisemme. Lurjus, näet, sietää kaikkea muuta, vaan ei sitä, että joku toinen uskaltaa olla häntä parempi".
— "Onhan Jumala taivaassa!" huusi Kersti innostuneena. Reippaasti kohotti hän raskaan vasaransa ja alkoi jälleen iloisesti työtään. Pian laski hän sen kuitenkin taas alas, vaipui syviin ajatuksiin ja kuiskasi: "Vaan minä unohdinkin, ettei Herra Jumala olekaan Löhnberg'in pormestari".
— "Raati-herrat, jotka eivät suotta vallan valtikkata kanna, ovat käyneet kovin ankariksi ja arkamaisiksi varhaisen tulen suhteen, varsinkin sittenkuin Driedorf'in kylä paloi", puheli Konrad. "Tuli varhaisena aamuhetkenä leimahti ja liekahti ja salaman nopeudella lensi pitkin olkikattoja, niin että ihmiset töin tuskin pelastuivat aukkojen kautta, joita heidän täytyi tehdä muuriin, koska tuli jo oli tukkinut molemmat portit ennenkuin sitä kukaan aavistikaan".
Kersti katseli haaveksien hiilten hehkunaa ja tuota kuumaa elämää, joka loistaen ja säihkyen itseään kulutti. Hänen kasvoillensa heiastuva punainen hohde näkyi niitä synkistyttävän.
— "Katso, katso tyttö!" huusi äkkiä seppä. "Savuahan tuolta orsista tupruaa! Mistä tulee tämä paksu savu ja tuli? Ahjosta se ei ole tullut".
Kersti ensi säikäyksessä kiljahti kovasti — pääsihän tyttö parassa hetkiseksi naisluonne vallalle — vaan heti rohkaisi hän jälleen mielensä.
— "Hiljaa, Konrad! Annas tänne vesisanko! Meidän täytyy tukahuttaa se, ja pianhan se onkin sammutettu. Kunhan ei vaan mitään melua nousisi!"
Vaan myöhäistä jo oli sammutus. Astuttuaan pajan ovelle näki Konrad koko katon-harjan olevan ilmi tulessa.
— "Nyt ei ole asiat oikein!" huusi hän epätoivossa. "Kattoa ei ole ainakaan meidän hiilet voineet sytyttää!"
Kylän asukkaat, jotka kiireisenä suviaikana jo varhain alkoivat ulkotöitään, olivat jo huomanneet tulen. Sieltä täältä tulla lynkytti yksi ja toinen pajalle, laski kätensä selän taakse ja katseli niin valkeata. Tulipalot olivat siihen aikaan niin tavalliset kuin jokapäiväinen leipä, eikä kukaan paitsi omistaja välittäneet yksinäisen asunnon palamisesta. Ei ollut vettäkään lähellä pajaa. Alempana, vähän matkan päässä lähellä leivintupaa, oli tosin iso lätäkkö, vaan senkin oli pouta puoleksi kuivannut. Läheisellä vipukaivolla taas ei ollut kuin yksi sanko. Konrad katseli kuni horroksissa tätä näkyä. Hän toipui vasta silloin kun näki pormestarin arvokkaana ratsastavan paikalle, nahkavyössä raskas miekka riippumassa virka-arvonsa merkiksi. Ja hänen takanaan läähättivät raastuvan palvelijat ja yövartijat, neljä, vanhoilla peitsillä ja pertuskoilla varustettua, miestä.