— "Miksikäs teette siis tätä vaarallista rakkauden työtä?"
— "Miksi?" huudahti Paavo katsahtaen vihaisesti kysyjään. "Olihan Kaisa rouva sukulaiseni? Antaisinko minä jonkun omaisistani jäädä hautaamatta? Ja eikös hän ollut hyvä, kelpo rouva, jota omin käsin hautaisin, vaikk'ei orpananikaan olisi? Ja eikös minun tule tehdä Kerstilleni mieliksi, hänen, joka hoiti tätiään hänen viimeisillä hetkillään, ja joka nyt laupeutensa tähden saa kärsiä? Mutta … kepeät muijalle mullat, sitä raskaammat ukolle päivät".
— "No katsokaas, suntio", puhui nyt vieras. "Koska itse tuommoisten syitten tähden tulette tänne hautausmaalle raitista ilmaa hengittämään, miksi siis ihmettelette, että minä paljoa vaikuttavampain syitten vuoksi sitä teen?"
Suntio nojasi lapioonsa, kuin olisi häneltä voimat lopussa, ja katsoi kauan aikaa surullisesti puoleksi täytettyyn hautaan. Viimein heltyi hänen sydämmensä, ja hän alkoi toverillensa kertoa, mikä hänen mieltään koko aamun oli painanut, niin ettei tahtonut jaksaa sanaakaan virkkaa, vaan olisi mieluummin itkuun hyrähtänyt.
Pormestari oli otattanut Kerstinkin vangiksi. Hopeiset rannerenkaat, jotka hänellä on nähty, saattoi käyttää syynä varkeeksi syyttämiseen.
— "Tästä voivat jos jotakin melua nostaa", sanoi suntio, "sillä tapauksia on nähty, jolloin pirulliset ämmät, joiden on ollut määrä hoitaa rutto-sairaita, ovat tukkineet heidän kurkkunsa kanervilla etteivät voineet huutaa apua, vaan tukehtuivat. Sillä välin ovat nuo kirotut ämmät varastaneet kaikki, mitä talossa oli".
— "Luuletteko siis, että pormestari todella aikoo syyttää Kerstiä semmoisesta ilkityöstä?"
— "Niin pitkälle ei hän toki menne, mutta kiusata, ahdistaa ja sortaa tahtoo hän meitä kaikkia, minua, Kerstiä ja seppää, eikä hän lopeta ennenkuin saa meidät Löhnberg'istä karkoitetuiksi. Tiedättehän tekin, miten nuo suuret herrat ja heidän virkamiehensä ja palvelijansa menettelevät näinä surkeina aikoina. Kaikkialla käyvät he kiskovien ja ryöstävien sotamiesten puolelle, ja senpä tähden eivät voi kärsiä, että joku järkevä, rehellinen ihminen syrjästä katselee heidän menetystään. Paitsi meitä kolmea ovat kaikki viisaat ihmiset Löhnberg'issä kuolleet ja sorretut, jäljellä on vaan joukko pässinpäitä. Konna ei saata kärsiä, että hänen lähimmäisensä on parempi häntä, ja Kerstin jyrkät vastaukset ukkopahuksen lemmen liverryksiin ovat kiihoittaneet hänen vihansa ylimmilleen. Sanalla sanoen: toisen tai toisen on lähteminen kylästä, meidän tai pormestarin! Mutta sen sanon, ja se on tapahtuva: siitä päivästä saakka, jolloin minä tälle haudalle multaa heitin, ei ole pormestarilla enää ilon eikä levon hetkeä oleva!"
— "Nyt puhutte syntiä, Paavo!" virkkoi vieras. "Kuinka olette te tietävinänne, mitä Jumala on tämän miehen kohtaloksi määrännyt?"
Silloin korotti vanha suntio äänensä mahtavaksi, ja asettaessaan viimeistä turvetta kummulle puhui hän: