— "Monenlaisia tietoja löytyy! Minä olen oppimaton mies, ja tietoja semmoisia kuin teillä ei minulla ole. Mutta löytyy toisenlaisiakin tietoja. Tietoja, joita ihminen salaisesti yöllä saapi, niin kuin nurmi kastetta; tietoja, joita voi löytää joka olennosta, kukasta, ruohosta puusta, eläimistä ja myös ihmisistä, mutta selvemmin ja paremmin oppimattomista kuin oppineista. Tämä tieto se on, joka käskee lehmuksen ja pajun lehdet Wiituksen päivänä kääntymään, ennestukseksi siitä, että aurinko, muutaman päivän perästä korkeimmalle päästyään, on kääntyvä. Tämä tieto se on, joka tekee veden Glonach'in ihmelähtehessä rauhan aikana virvoittavaksi kuin hyvä viini, vaan sodan uhatessa veriseksi ja sameaksi. Tämä tieto se käskee auringon pääsiäisiltana tanssimaan, ja se tanssii aina — sen sanon rukousnauhan vuoksi, jonka teillä näin — julianisen kalenterin ilmoittamana pääsiäispäivänä eikä gregorianisen. Kukkuuhan käkikin käheällä äänellä, jo toukokuussa on hallaa tuleva, ja ennustaahan se kallista aikaa, jos Juhannuksen jälkeen kukkuu. Koira ulvoo uikuttaen siellä, missä piakkoin joku kuolee. Entäs tarhapöllö? Viikkokausia istuu se sairaan akkunan alla; valittaa ja huutaa: Käy pois! Käy pois! kunnes sairas on viimeisen hengenvetonsa vetänyt. Aavistihan sekin, missä ja milloin kuolema astuu kynnyksen yli. Miksi ei ihmiset siis samalla tavalla voisi ennustaa?"
— "Pistää toisinaan vanhakin kana päänsä aidan rakoon! Oletteko varma siitä, ettei luuloiteltu viisautenne ole pirun paula, sieluparkanne turmelukseksi? Eläimet ja kasvit antakoot meille himmeitä merkkejä, vaan ihminen älköön rohjetko sanoa tietävänsä enempää kuin mitä Jumala kirkon ja selvän, tavallisen ymmärryksen kautta on ilmoittanut".
Tästä puheesta kävi suntio vielä entistä ylpeämmäksi ja sanoi:
— "Älkää pitäkö minua loitsijana, ilvehtijänä tai narrina. Mitä en vielä ole kellenkään ihmiselle kertonut, sen kerron teille. Viisitoista vuotta sitten olin kipeänä kuoleman kielissä. Silloin oli surkeata talossani. Ajatelkaas vaimoani ja pieniä lapsiani! Minä tiesin hyvin, ettei enää ollut parantumisen toivoakaan. Kerran, kun hetkeksi houreistani selvisin, kuulin vaimoni sanovan lapsille: Menkää tuonne ylös kamariin ja rukoilkaa isänne parantumista, sillä nyt on kohta jo kaikki toivo mennyt. Vaan missä ei enää itkut ja valitukset auta, siellä on pienen lapsen rukous usein vielä auttanut, sillä viattoman pienosen huokausta ei hyvä Jumala henno vastustaa. Nämät sanat kuulin minä, tiesin nyt, miten laitani oli ja ajattelin: nyt täytyy minun siis kuolla. Silloin tuntui minusta kovin kauhistavalta tuo ajatus, että minun nyt jo pitäisi täältä lähteä ja jättää vaimoni ja lapseni niin turvattomiksi tänne. Minä rukoilin Herraa Jumalaa antamaan minulle merkkiä, enkä toki vielä jonkun aikaa saisi elää, ja vaivuin taas uudestaan tainnoksiin. Kun jälleen tulin tuntoihin, kuulin äänen, — vaikka en ketään nähnyt — joka selvillä sanoilla mulle lausui: 'Seitsemänkymmentä viisi vuotta pitää sinun elämän; sitten on aika lähtöä valmistaa!' Niin on ennustettu, ja niin on tapahtuva. Siitä hetkestä kirkastui sisällinen näköni. Minä luin ahkerammin kuin ennen raamattua; kokoilin vanhoja kalentereja sekä tähtikirjoja huoneeseni, ja minua ruvettiin nimittämään profetaksi".
— "Uskovatko ihmiset teidän ennustuksianne?"
— "He rakentavat taloja niitten nojalle", vastasi Paavo ylpeällä varmuudella.
— "Rakennatteko itsekin taloja niiden nojalle?"
Profeta hämmästyi.
— "Minä tosin monasti epäilen itseäni, — sen sanon teille, ainoastaan teille — mutta, uskokaa minua, ennustus oman elämäni pituudesta, se on minussa niin varma, että vaikka taloja sen nojalle rakentaisin. Siitä hetkestä saakka en enää pelkää kuolemata. Viidennelle kahdeksatta kääntyissäni kenties taas alan sitä kammota. Sodan sekä ruton raivotessa olen huoleton kuin olisi kaikki vaan lasten leikkiä. Ja kun ihmiset näkevät jonkun niin luottavan itseensä, niin hekin luottavat häneen. — Mutta minusta näyttää kuin olisi teillekin samallainen ennustus tapahtunut, kosk'ette lainkaan pelkää kuolemaa. Senpä vuoksi ihmiset luulevatkin, katsokaas, teitä vähintäin kummitukseksi tahi rutto-mieheksi tahi itse ilmeiseksi piruksi. Ja kun te huomaatte, miten paljoa korkeammalla te olette tätä teitä kansaa ymmärryksen ja voiman puolesta, eikö teissä silloin joskus nouse halua ruveta heille ennustamaan?"
— "Minä en koskaan profetioitse", vastasi vieras arvokkaasti. "Minä julistan vaan, mitä kaikille on ilmoitettu, enkä mitään salaisia asioita, jotka vaan minulle olisivat tiettyjä. Mutta niin himmentynyt on muisto tästä ilmoituksesta, että saarnaajatakin jo pidetään nykyaikana profetana".