Mutta isä tarttui hänen käsivarteensa, sanoen: "Jää tänne, Kersti! Kammottaako sinuakin? Mitä sinä pelkäät? Kuule minua: taivas ei salli sinun eikä minun kuolla tähän ruttoon. Mikä ennustettu on, se tapahtuu!"
Ja tämän lausui suntio todellakin mahtavasti kuin profeta, niin että Kerstin silmissä isän pieni vartalo näytti puolta isommalta ja arvokkaammalta kuin äsken. Työn ja köyhyyden sekä aikaisempain sotaretkien moninaisissa vaivoissa rypistyneet kasvot loistivat hengellisestä innostuksesta kuin nuorukaisen, ja hänen profetalliset sanansa poistivatkin kohta pelon tytön sydämmestä.
Vaan tuskin oli Paavo lausunut ennustuksensa, niin kuului hänen takanansa ääni puhuvan: "Älä tee syntiä! Harjoittele ennustaja-ilveilyäsi ravintoloissa, vaan älä kuolleitten kammioissa!"
Paavo katsahti suuttuneena puhujaan hänen takanansa, vaan säpsähti, nähdessään tuiki tuntemattoman miehen. Vieraalla oli yllään tavallinen talonpojan puku, mutta hänen kasvonsa olivat liian hienot, liian kalpeat, liian ylhäiset sopiakseen yhteen tuon karhean hursti-mekon kanssa. Suntio toipui pian taas hämmästyksestään. Harmailla terävillä silmillään tarkasti hän kauan aikaa tuntematonta ja lausui sitten täydellisellä profetan arvokkaisuudella: "Päättäkää itse, olenko profeta vaiko en. Ensikerran kohtaan Teidät nyt tässä ja kuitenkin näen silmistänne, että olette katolilainen munkki. Pois täältä! Weilburg'issa on ruotsalainen kornetti, jonka hirttäjällä on nuora keisarillisten vakoojien varalta!"
— "Paavo!" vastasi vieras tyynesti, eikä ainoakaan piirre muuttunut hänen kasvoissaan. "Sinua nimitetään profetaksi, ja katsos minäkin olen vaan profeta enkä mikään vakooja. Vaan minä en ole senkaltainen profeta kuin sinä. Jumalan nimessä ennustan minä vaan kuolemata syntisille, elämätä niille, jotka parannusta tekevät, ja kirkon siunausta kaikille uskovaisille!"
— "Paavillisen kirkon, eikö niin?" huudahti suntio.
— "Paavilla on taivaan valtakunnan avaimet".
— "Niin, sen valtakunnan, jonka akkunoista helvetin tuli lieskottaa!" lisäsi suntio, vastaten näin Lutheruksen sanoilla tähän katolilaisten tavalliseen tunnussanaan. Olihan Paavo kellonsoittaja ja suntio, siis puolipappi, ja oli lukenut sekä polemikaa ja apologetikaa.
Vaan olipa vieraassakin kyllä oppineen miehen vastustajaksi.
— "Hän, joka nuo sanat keksi, oli eläissään itse juuri oikea helvetin ylimmäinen portinvartija, vaan nyt ei hän enää sitä virkaa toimita, sillä nyt istuu hän keskellä helvettiä pää- paholaisten piirissä!"