Puolen tunnin perästä soitettiin minua. Hra Dark istui emäntäni ja asianajajan välissä, joista edellämainittu silmäili häntä hämmästyneesti, jälkimäinen taas sangen suosiollisesti. Asianajajalla oli polvillaan avattu salkku ja kynä kädessään. Herra Darkiin ei James Smithiä koskeva salaisuus näyttänyt tehneen mitään vaikutusta.
"Olen saanut luvan tehdä teille erään kysymyksen", virkkoi herra Dark heti sisään astuttuani. "Nähdessänne herranne aluksen purjehtivan ulos merelle, kuulitteko, mihin suuntaan sen piti mennä, Skotlantiako kohti? Hä? Sano tietosi, miekkonen!"
"Aivan oikein, sinne päin", vastasin minä, "merimiehet satamassa kertoivat sen minulle."
"Vaikka hän sanoikin aikovansa Ruotsiin", virkkoi herra Dark, kääntyen asianajajan puoleen, "niin luulen minä hänen kuitenkin lähteneen Skotlantiin. Arvelen nyt olevani selvillä asiasta."
Asianajaja nyökkäsi ja katsoi emäntääni, joka myös teki samoin.
Senjälkeen virkkoi hra Dark minulle:
"Laittakaa heti matkalaukkunne kuntoon ja toimittakaa, että pääsemme vaunuilla lähimpään kaupunkiin, mistä voimme saada kyydin. Silmät auki, nuori mies, silmät auki!"
"Ja mitä tapahtuneekin", lisäsi emäntäni, ja hänen ystävällinen äänensä värisi hieman, "niin olkaa varma, William, minä en koskaan unohda sitä palvelusta, minkä nyt minulle teette. Onhan ainakin lohdullista ajatella, että voin tässä kauheassa koettelussa luottaa teidän uskollisuuteenne sekä herra Darkin erinomaiseen älyyn ja kokemukseen."
Herra Dark ei kuitenkaan ollut kuulevinaankaan tuota hienoa kohteliaisuutta; hän näkyi kirjoittavan jollekin lapulle jotain.
Puolen tuntia myöhemmin, kun olin käskenyt valjastaa vaunut ja mennyt etuhuoneeseen matkalaukku kädessäni, oli herra Dark jo siellä minua odottamassa. Hän istui samalla tuolilla kuin silloinkin, kun hän saapui, ja hänellä oli pöydällä edessään samaa väkevää olutta kuin äsken.
"Onko teillä onkia talossa?" kysyi hän, minun laskiessani matkalaukkuni lattialle.