"On kyllä", vastasin minä hämmästyneenä hänen kysymyksestään. "Mitä te niillä teette?"
"Olkaa hyvä ja ottakaa mukaan pari kappaletta", virkkoi herra Dark, "sekä koukkuja, siimaa ja tekokärpäsiä. Ja vetäkää nahkaanne lasillinen olutta ennenkuin lähdemme, William, älkääkä seisoko siinä ja töllistelkö. Minä sitten juttelen teille jotain selventävää, kunhan pääsemme matkaan. No, kiirehtikää hakemaan onkia! Minä tahdon olla matkalla viiden minuutin kuluttua."
Palattuani, mukanani mainitut tarpeet, istui herra Dark jo vaunuissa.
"Rahat, matkalaukut, kalastustarpeet, matkasuunnitelma, jäljennös nimettömästä kirjeestä, kartta", luetteli hän, siten kerraten muistissaan tarvittavat tavarat. "Hyvä on. Antakaa mennä!"
Minä tartuin ohjaksiin ja niin sitä mentiin. Lähtiessämme näin emäntäni ja Josephinen katselevan meitä kumpikin ikkunastaan. Muisto näistä kahdesta kasvoista, joista toiset olivat vaaleat ja ystävälliset, toiset keltaiset ja pahansuovat, seurasi minua lakkaamatta monta päivää jälkeenpäin.
"Nyt, William", virkkoi herra Dark, kun olimme ajaneet läpi puistikon veräjän "tahdon ennen kaikkea sanoa teille, että teidän on tästä hetkestä alkaen lakattava olemasta oma itsenne. Te olette pankkivirkailija samoinkuin minäkin. Me olemme saaneet tavallisen lomamme, joka tulee meille joka vuosi yhtä varmasti kuin joulu, ja nyt me teemme pienen matkan Skotlantiin, missä aiomme hengittää meri-ilmaa ja hieman kalastella, jos siihen tarjoutuu tilaisuutta. Minä olen paksu kasööri, joka hoitelen suuria kultavarastoja; te olette laskija, joka istutte kirjoinenne minun takanani. Skotlanti on ihana maa William. Sanokaa, osaatteko laittaa viskytoteja? Minäpä osaan, ja mikä vielä ihmeellisempää, myöskin juoda niitä."
"Skotlantiin!" huudahdin minä. "Mitä me siellä teemme?"
"Kysymys kysymykseen", vastasi herra Dark, "mitä varten me olemme matkalla?"
"Saadaksemme selvää isännästäni ja tietoa siitä, onko häntä koskeva kirjeen sisältö totta."
"Aivan oikein. Entä millä keinoin me teidän mielestänne pääsisimme tuohon selvyyteen, hä?"