Vaikkakin ne tapaukset, joista tässä kerron, sattuivat jo monta vuotta sitten, tahdon kuitenkin varoa mainita niiden paikkojen nimiä, joissa herra Dark ja minä kävimme tekemässä etsiskelyjämme. Onhan tarpeeksi siinä kun kerron, mitä me ylipäänsä saimme aikaan.
Saavuttuamme Glasgoviin kävi herra Dark vielä kerran läpi suunnitelmansa. Siitä oli tuloksena, että hän luopui alkuperäisestä aikomuksestaan lähteä suoraan päätä pohjois-Skotlantiin, koska hän piti paraimpana ensin päästä selville siitä, mihin suuntaan herra Smith purjehti, sivuuttaessaan läntisen rannikon.
Tämän suunnitelman toteuttamiseksi täytyi meidän alinomaa poiketa suoralta väylältä, joten matkamme edistyi hyvin hitaasti. Kaksi kertaa jouduimme väärien tiedonantojen perusteella turhanpäiten Hebrideille, ja samoin kaksi kertaa seurasimme me mannernaalle päin paria herraa, joiden tuntomerkit saamiemme tietojen mukaan olivat hyvin James Smithin kaltaiset, vaan jotka kuitenkin, heidät nähtyämme, olivat vallan vieraita henkilöitä. Kaikki tällaiset turhat matkat ottivat tavattomasti aikaa. Vasta kaksi kuukautta lähtömme jälkeen Darrock Hallista saavuimme erääseen suurehkoon kaupunkiin Skotlannin pohjoisimmalla rannikolla. Tähän saakka ei toimintamme ollut johtanut mihinkään tuloksiin, ja minä aloin pelätä, että me kokonaan epäonnistuisimme. Mitä taas herra Darkiin tulee, ei hän kadottanut hetkeksikään hyvää tuultaan ja ihmeteltävää rauhallisuuttaan.
"Teillä ei ole kärsivällisyyttä, William", oli hänellä tapana sanoa, kun minä valitin huonoa onneamme.
Me ajoimme kaupunkiin pienissä vaunuissa ja asetuimme asumaan, kuten tavallista, kaikkein vaatimattomimpaan hotelliin.
"Meidän täytyy yrittää altapäin", tapasi hra Dark sanoa. "Me emme kuulu ensiluokkaisten ravintolain hienoston joukkoon, vaan meidän paikkamme on vaatimattomissa kapakoissa alhaisen väen keskuudessa."
Ja hänen sanansa osottautuivatkin tosiksi. En ole nähnyt kenenkään niin nopeasti solmivan tuttavuuksia kuin hänen. Niin juroja ja varovaisia kuin skotlantilaiset ovatkin, osasi hän ikäänkuin kietoa heidät sormiensa ympäri. Hän taisi taitavasti käyttää erilaisia keinoja eri henkilöitä kohtaan, mutta erityisesti käytti hän kolmea eri tapaa. Ensiksikin piti hän näköalaa Arthur Scatilta Edinburgin yli maailman kauneimpana. Toiseksi oli visky hänen mielestään kaikkein terveellisin juoma. Ja kolmanneksi kertoi hän äiti-vainajansa olleen ihmisistä parhaimman ja rakastettavimman. Mainita myös sopii, että hän aina samalla huomautti hänen tyttönimensä olleen Mackleod [skotlantilainen sana.].
No niin, me asetuimme asumaan erääseen vaatimattomaan hotelliin. Minä olin matkasta hyvin väsynyt ja panin heti levolle. Herra Dark, joka ei koskaan näyttänyt tuntevan väsymystä, jätti minut ja meni juomaan totia ja polttamaan piippua toisten hotellin vieraiden seuraan.
En tiedä, miten kauan lienen maannut, mutta äkkiä tunsin, että joku kosketti minua olkapäähän. Huoneessa oli aivan pimeä, joten minä en nähnyt mitään; sensijaan tunsin, että käsi laskettiin suulleni. Sitten minä haistoin väkevää viskyn ja tupakan hajua ja minun korvaani kuiskattiin:
"William, me olemme saavuttaneet päämaalimme."