"Tekö se olettekin, herra Dark?" sammalsin minä. "Mitä jumalan nimessä te tarkotatte?"
"Alus saapui tähän satamaan ja teidän heittiö herranne tuli täällä maihin."
"Voi, herra Dark", keskeytin minä, "älkää vaan sanoko, että tuon kirjeen sisältö oli totta."
"Totta sanasta sanaan", vastasi hän. "Hän meni täällä naimisiin ja purjehti sitten Välimerelle vaimonsa n:o 2:n kanssa täsmälleen kolme viikkoa senjälkeen kuin me lähdimme Darrock Hallista. Vaiti, älkää lausuko sanaakaan! Nukkukaa jälleen tai sytyttäkää kynttilä ja lukekaa jotain, jos se huvittaa teitä paremmin. Tehkää yleensä mitä tahdotte, mutta älkää seuratko minua. Minä koetan nyt päästä selville kaikista asian yksityiskohdista kenenkään huomaamatta tarkotustani. Teillä on kaikin puolin mukiinmenevä naama, William, mutta se on niin hiton rehellinen, etten minä rohkene viedä teitä mukaani alas kapakkaan. Hieron parhaillaan ystävyyttä muutaman skotlantilaisen kanssa. He tietävät minun mielipiteeni Arthur Scatista, he näkevät miten paljon minä pidän viskystä, eikä kestä kauan ennenkuin he saavat kuulla, että minun äitini tyttönimi oli Mackleod."
Tämän sanottuaan hiipi hän ulos huoneesta, jättäen minut yksinäni pimeään.
Minä olin kuulemastani liian liikutettu voidakseni nukkua; senvuoksi sytytin kynttilän ja koetin kuluttaa aikaani lukemalla erästä vanhaa sanomalehteä, joka oli joutunut matkatavaroittemme joukkoon. Kello oli lähes kymmenen. Kaksi tuntia senjälkeen kuin kapakka suljettiin tuli herra Dark ylös säteilevin silmin.
"Minulla on nyt kaikki täällä", virkkoi hän ja löi otsaansa — "koko asia on minulle yhtä selvä kuin oikeuden pöytäkirjassa. Teidän isäntänne, William, ei anna pikkuasioiden pelottaa itseään. Minun ymmärtääkseni ei emäntänne ettekä te ole nähneet häntä viimeistä kertaa."
Senjälkeen kuin herra Dark oli huolellisesti lukinnut oven ja asettunut mukavasti vuoteeseensa kertoi hän minulle kaikki, mitä oli kuullut kapakkasalissa. Se kuului suunnilleen näin:
Aluksella oli ollut hyvä tuuli aina Cape Wrathiin asti, mutta tämän niemen luona alkoivat luonnonvoimat niskotella ja aluksen oli täytynyt luovia tähän satamakaupunkiin, missä sen piti ottaa ruokavaroja ja odottaa suotuisampaa säätä.
Herra James Smith nousi maihin ja lähti valitsemaan hotellia, missä hän voisi viettää muutamia päiviä. Kävellessään kaupungilla herätti hänen huomiotaan muuan hauskan näköinen talo, missä oli huoneita vuokrattavana, ja jossa erään ikkunan luona muuan hyvin kaunis tyttö istui ja ompeli. Hänen kasvonsa tekivät herra Smithiin niin syvän vaikutuksen, että hän lopuksi koetti päästä hänen tuttavuuteensa siten, että pyysi saada nähdä huoneita.