Näin kuului todenmukainen kertomus isäntäni kurjasta menettelystä Skotlannissa. Kun herra Dark lopetti kertomuksensa, antoi hän minun ymmärtää, että hänellä olisi vielä jotain lisättävää, vaan että hän oli liian uninen kertoakseen sen sinä iltana. Mutta heti kun heräsimme seuraavana aamuna, otti hän asian puheeksi uudelleen.
"Enhän minä kai eilen illalla vielä ehtinyt jutella kaikkea?" alkoi hän.
"Te kerroitte jo valitettavasti aivan tarpeeksi todistaaksenne, että tuon nimettömän kirjeen sisältö on totta", vastasin minä.
"Niinpä kyllä, mutta mainitsinko jo siitä, kuka tuon kirjeen on kirjoittanut", kysyi herra Dark.
"Ettehän kai tarkota, että olette mahdollisesti saaneet selvän siitäkin?" kysyin minä.
"Hm", virkahti herra Dark ja näytti perin rauhalliselta. "Kuultuani, että teidän erinomainen isäntänne oli erottanut koko laivamiehistönsä, painoin minä sen mieleeni, koska siitä tiedosta mahdollisesti voisi olla hyötyä. Ja oikeassa minä olinkin. Minä nimittäin kysäsin eräältä merimieheltä siellä alhaalla, että sitten kun herra Smith oli maksanut palkat miehilleen, niin lähtivätkö he kaikki heti kotiinsa, vai jäivätkö mahdollisesti tänne ryypiskelemään. Merimies vastasi, että kaikki matkustivat paitsi yksi, joka ilmestyi täällä näkyviin vähän senjälkeen kuin herra Smith oli lähtenyt Välimerelle. — 'Ehkä hän oli noudattanut isäntänsä esimerkkiä ja ottanut myöskin itselleen vaimon?' kysäsin minä. — 'Se ei ole ollenkaan mahdotonta', vastasi merimies. 'Mutta lähemmin minä en siitä tiedä, sillä hän lähti sitten äkkiä matkalle etelään'. — Siinä oli minulle kylliksi. Eikö totta, William, onhan päivän selvää, että hän oli nähnyt kaikki ja ilmotti sitten siitä emännällenne. Me saamme hänet kyllä käsiimme Cowesissa, jos tahdomme, ja pastorinkansliasta täältä saadaan tarpeen tullen todistus herra James Smithin naimisesta. Nyt ei meillä ole muuta tehtävää kuin palata emäntänne luokse kuulemaan, miten hän katsoo parhaimmaksi menetellä. — Tämä on muuten aika soma juttu, William, aika soma juttu!"
Me palasimme Darrock Halliin niin nopeasti kuin kulkuneuvoilla pääsimme.
Koska emäntäni jo alunpitäen oli ollut varma siitä, että tuon nimettömän kirjeen sisältö oli totta, otti hän vastaan huonot uutisemme jotenkin levollisesti — ainakin näytti ulkoapäin siltä. Hän hämmästytti herra Darkia suuresti sillä ilmotuksella, ettei hän ryhtyisi mihinkään toimenpiteisiin, vaan että koko tapaus saisi hiljaisuudessa hautautua. Nyt näin arvoisan matkatoverini ensi kerran nolona; ja vaikka hän sai tehtävänsä suorittamisesta aika hyvän palkkion, lähti hän meiltä jotenkin tyytymättömänä.
"Sellainen soma juttu, William, sellainen soma juttu, on kerrassaan synti heittää se kesken!" virkkoi hän melkein surullisena, kun jätimme hyvästit toisillemme.
"Te ette tunne, miten ylpeä ja hienotunteinen minun emäntäni on", sanoin minä. "Hän mieluummin kuolisi kuin esiintyisi julkisesti tuomioistuimen edessä vain saadakseen kostaa miehelleen."