"Te viaton sielu!" huudahti herra Dark. "Luuletteko todellakin, että tällainen tapaus voi pysyä salassa?"

"Miksikä ei, jos me vaan olemme vaiti", vastasin minä.

"Hitto soikoon!" huudahti herra Dark. "Jolleivät muut, niin ainakin herra Smith itse saattaa sen julkisuuteen."

"Herra Smith?" toistin minä hämmästyneenä.

"Aivan niin. Minulla, nähkääs, on hieman kokemusta tällaisissa asioissa, ja siksi vakuutan teille, että te ette ole nähnyt isäntäänne viimeistä kertaa. Muistakaa minun sanani, William: herra James Smith tulee vielä takaisin."

Tämän ennustuksen lausuttuaan pyrähytti herra Dark kelpo annoksen nuuskaa sieramiinsa ja matkusti päämiehensä luo Lontooseen. Kului senjälkeen useita viikkoja ennenkuin minä herkesin pelästymästä joka kerta, kun portin kelloa soitettiin.

IV.

Lyhyt vierailu.

Elämämme Darrock Hallissa sai pian entisen yksitoikkoisen leimansa. Lontoolainen asianajaja kirjoitti emännälleni ja kehotti häntä saapumaan joksikin aikaa vierailulle rouvansa luo. Mutta emäntäni kieltäytyi noudattamasta kutsua, sillä hän ei halunnut mitään seuraa kaiken sen perästä, mitä oli tapahtunut. Vaikkakin hän koetti kaikin tavoin salata mielentilaansa niiltä, jotka olivat häntä lähellä, saatoin ainakin minä huomata, että hän oli syvästi järkytetty häntä kohdanneesta loukkauksesta. Miksi hänen mielentilansa vastaisuudessa muuttuisi, sitä en uskaltanut ajatellakaan.

Kaikeksi onneksi pälkähti hänen päähänsä kutsua jälleen herra Meeke luokseen soittamaan. Emäntäni sanoi hänelle — ja hän oli mielestäni aivan oikeassa — että olipa hän luvannut herra James Smithille mitä tahansa, niin ei sellaisilla lupauksilla ollut enää mitään arvoa sen perästä, kun hänen miehensä oli häntä niin törkeästi loukannut. Annettuaan tämän selvityksen jätti hän herra Meeken ratkaistavaksi, voisivatko he jälleen jatkaa viatonta seurusteluaan. Senjälkeen kuin tuo vaatimaton ja avuton pastori oli jonkun aikaa miettinyt asiaa, saapui kuin saapuikin hän vielä kerran viulu kainalossaan Darrock Halliin. Tämä tapaus ei kuitenkaan liene näyttänyt oikein hyvältä maailman silmissä; mutta minun mielestäni ei siinä ollut mitään pahaa. Herra Meeken soitto ja viaton seurustelu emäntäni kanssa oli omiaan paljon virkistämään häntä.