Emäntäni, joka istui pianon ääressä, katsoi minuun terävästi ja virkkoi:
"William, tunnetteko nuo askeleet?"
Ennenkuin ehdin vastata, aukeni ovi ja sisään astui herra James Smith.
Hänellä oli hattu päässään. Hänen pitkä tukkansa oli riipuksissa takin kaulusta vastaan, ja hänen mustat silmänsä katselivat ensin emäntääni ja sitten herra Meekeä. Hän rypisti silmäkulmiaan ja vetäisi kädellään kiukkuisesti leukapartaansa.
"Oletteko te taaskin täällä?" lausui hän, astuen lähemmäs pientä pappia, joka oli vaipunut istumaan ja piti viulua kädessään kuin pientä lasta.
Kun emäntäni huomasi hänen lähenevän hra Meekeä, nousi hän ja astui hänkin lähemmäs.
"Sinä katala nainen! Voitko katsoa minua kasvoihin tuon kurjan miehen läsnäollessa?" huudahti herrani ja osotti herra Meekeä.
Emäntäni kasvoilla ei näkynyt värettäkään, kun hänen miehensä kääntyi hänen puoleensa. Kaikkein vähiten huomasi hänessä pelkoa, kun he seisoivat siinä, katsellen toisiaan kasvoista kasvoihin, yhtä vähän kuin huomasi emännässäni pienintäkään vihan ilmettä. Tunne siitä loukkauksesta ja vääryydestä, jonka uhriksi hän oli joutunut, ja tietoisuus miehensä rikollisesta menettelystä antoi emännälleni voimaa siihen suureen itsensähillitsemiseen, jota hän tällä hetkellä osotti.
"Minä kysyn sinulta vielä kerran", toisti hra Smith, kun hän ei ollut saanut mitään vastausta, "kuinka sinä rohkenet katsoa minua silmästä silmään tuon miehen läsnäollessa?"
Emäntäni vilkasi hänen hattuunsa, joka yhä edelleen oli hänen päässään.