"Minä tiedän mitä tarkotatte", keskeytti hra Philip minut kiivaasti, "ja minä pyydän teitä, ettette lausui minulle sanaakaan, ennenkuin olette kuullut, mitä minulla on teille sanottavaa. Asia, jonka johdosta olen tullut tänne, on hyvin vakava ja järkyttävä, ja se koskee lähinnä emäntäänne ja teitä."
Hänen kasvonsa ennustivat melkein pahempaa kuin hänen sanansa. Minun sydämeni alkoi lyödä rajusti ja minä tunsin vaalenevani.
"Teidän isäntänne, herra James Smith, saapui tänne odottamatta eilen aamulla ja vietti täällä yönsä. Ennenkuin hän meni levolle oli hänellä kiivas sananvaihto vaimonsa kanssa, joka päättyi siihen, että viimemainittu lausui herra Smithille uhkauksen. He nukkuivat eri huoneissa. Kun te tänä aamuna menitte herranne huoneeseen, oli tämä hävinnyt jäljettömiin. Te löysitte ainoastaan hänen yöpaitansa, jossa oli veritäpliä."
"Se on totta, herra", vastasin minä.
"Tarkotukseni ei ole pitää mitään tutkintoa", virkkoi herra Philip, "sillä minulla ei ole siihen oikeutta. Tahdon ainoastaan kysyä teiltä erästä asiaa, jonka totuudenmukaisuuden te voitte veljelleni joko myöntää tai kieltää."
"Teidän veljellenne!" toistin minä. "Epäilläänkö minua siis jostain?"
"Epäillään, että herra James Smith on murhattu."
Minä tunsin kylmien väreiden karmivan selkäpiitäni.
"Sitä on kyllä ikävä sanoa", jatkoi herra Philip, "mutta epäluulot kohdistuvat ensi sijassa emäntäänne ja toisessa teihin."
En tahdo koettaa kuvaillakaan, mitä sillä hetkellä tunsin. Sitä ei kykenisi kuvaamaan kukaan. En tiedä, mitä muut olisivat tehneet minun sijassani. Minä ainakin vain seisoin ja tuijotin herra Philipiin sanaakaan sanomatta, liikkumattomana, melkeinpä hengittämättä. Jos hän tai joku muu olisi minua sillä hetkellä lyönyt, niin minä en luultavastikaan olisi sitä tuntenut.