Mitä kiehtovia puolia emäntäni hänessä löysi, sitä en voi käsittää; mutta kun hän kutsui muutamia ystäviään joksikin aikaa vierailulle Darrock Halliin, ei hän myöskään unohtanut pyytää mukaan herra James Smithiä. Darrockissa vietettiin sitten vähän aikaa hyvin iloista elämää, ja herra Smith kotiutui siellä mainiosti, käyttäytyen niin, kuin olisi tuo tila ollut hänen omansa. Minua ihmetytti, kuinka rouva Norcross saattoi kärsiä sellaista, mutta vielä suuremmaksi nousi kummastukseni, kuullessani, että herra Smith ja emäntäni aikoivat mennä naimisiin. Viimemainittuhan oli antanut rukkasia monille rikkaille ja paljon huomatuimmissa yhteiskunnallisissa asemissa oleville kosijoille kuin tämä. Meni kerrassaan yli ymmärryksen, että hän uskoi itsensä niin kevytmielisen ja köyhän miehen huostaan kuin herra James Smith.
Mutta avioliittoon he joka tapauksessa menivät ja vietettyään kuherruskuukautensa ulkomailla, palasivat he Darrock Halliin.
Minä tulin pian huomaamaan, että uudella herrallani on sangen vaihteleva luonne. Oli päiviä, jolloin hän oli niin hyvä ja ystävällinen palvelijoita kohtaan kuin pyytää saattaa; väliin taas tuntui siltä, kuin joku paha henki olisi häntä riivannut. Hän sai kiivaita suuttumiskohtauksia, hänen päähänsä pälkähti mitä merkillisimpiä tuumia, eikä hän tahtonut kuulla mitään esityksiä eikä vastaväitteitä. Minua todellakin ihmetytti, että hän, niin huvinhaluinen ja vaihteluun tottunut kuin oli, saattoi tyytyä Darrock Hallissa vallitsevaan yksitoikkoiseen elämään. Mutta syyt siihen näyttäytyivät pian. Herra James Smith oli oikeastaan tuskin mikään urheilija, ei ainakaan maalla; eivät häntä myöskään huvittaneet sellaiset hommat kuin lukeminen tai musiikin harjottaminen; yhtä vähän oli hänellä halua päästä valtiopäiville edustamaan vaalipiiriä. Ainoa mistä hän piti oli purjehtiminen. Darrock sijaitsi parin penikulman päässä merenrannasta, jossa oli mainio satama, ja tätä asemaansa oli maatilamme kiittäminen siitä, että herra James Smith suvaitsi pitää sitä majapaikkanaan.
Hän nautti tavattomasti oleskelusta merellä, ja hänen mieluisimmat muistonsa keskittyivät kokonaan niihin tapauksiin, jolloin hän sai olla mukana purjehdusmatkoilla ystäviensä kanssa heidän huvialuksillaan, niin että minä melkein luulen hänen menneen naimisiin emäntäni kanssa yksinomaan hänen rahojensa tähden, saadakseen kerran itselleen oman huvijahdin. Olkoon sen asian laita miten tahansa, niin sai hän joka tapauksessa, heidän vähän aikaa oltuaan naimisissa, emäntäni lahjoittamaan hänelle kauniin kuunarin, joka tuotiin Cowesista meidän rantakaupunkiimme, ja joka aina pidettiin satamassa purjehdusvalmiina häntä varten.
Hänen täytyi kuitenkin hiukan käyttää kieltään, ennenkuin emäntäni lahjoitti hänelle aluksen. Emäntäni ei itse saattanut seurata häntä purjehdusmatkoille, sillä hän tuli helposti merikipeäksi; mutta koska hän hellästi rakasti miestään, ei hän voinut kieltää häneltä tuota nautintoa. James Smith osasi muuten mainiosti käyttää vaikutusvaltaansa häneen; hän sanoi, ettei hän koskaan lähtisi purjehtimaan ilman vaimonsa myöntymystä ja lupasi olla viipymättä poissa kotoa kauempaa kuin seitsemän tai kymmenen päivää kerrallaan. Seurauksena sitten olikin, että emäntäni lahjoitti hänelle huvialuksen.
Niinä aikoina kuin herrani harhaili merellä oli emännälläni kotona hyvin ikävä. Seudun ainoat säätyhenkilöt asuivat jokseenkin kaukana Darrockista ja saapuivat sinne vähäksi aikaa vain silloin, kun heidät kutsuttiin. Lähimmässä kylässä oli yksi ainoa henkilö, jonka emäntäni saattoi kutsua luokseen, ja se oli pappi.
Hänen nimensä oli Meeke. Hän oli nuori mies ja aivan yksinään maailmassa. Hänen kasvonsa olivat lempeät, kelmeät ja uneksivat, ja hän oli arka ja ujo kuin pieni tyttö; sanalla sanoen saattoi häntä, puhumatta hänestä pahaa tai väärin, kutsua pieneksi, heikoksi raukaksi, ja hän oli ehdottomasti huonoin saarnamies mitä koskaan olen kuullut. Mutta yhden asian suoritti hän erinomaisen hyvin, nim. soitti viulua; sen sain kuulla omin korvin. Hän rakasti musiikkia niin suuresti, että hän usein otti viulun mukaansa kävelyretkillekin. Tämä hänen taitonsa teki hänet hyvin mieluisaksi emännälleni, joka itse soitti mainiosti pianoa, ja hän oli iloinen, kun sai soitella jonkun kanssa duettoa. Sitäpaitsi näytti hän tuntevan Meekeä kohtaan sääliä hänen yksinäisyytensä vuoksi; emäntänihän itse tiesi niin hyvin, miten ikävää on olla yksinään.
Hra Meeke taas puolestaan tunsi, senjälkeen kuin hän oli voittanut ensi arkuutensa, itsensä suuresti iloiseksi siitä, että sai joskus vaihtaa yksinkertaisen pappilansa Darrock Hallin komeaan musiikkisaliin ja nauttia kauniin, jaloluontoisen naisen seurasta, joka nainen sen lisäksi antoi arvoa hänen soittotaidolleen. Seurauksena olikin, että aina kun herrani oli ulkona purjehtimassa, soittelivat emäntäni ja herra Meeke duettoja niin ahkeraan, kuin olisi se ollut heidän leipäansiotaan. Viattominta suhdetta kuin näiden kahden ei maailmassa voi ajatella; ja kuitenkin muodostui siitä syy niihin moniin onnettomuuksiin, jotka pian jälkeenpäin tapahtuivat.
Herrani tapa kohdella pastori Meekeä oli aivan päinvastainen kuin emäntäni. Levoton, meluava ja riitelevä James Smith halveksi suuresti tuota naisellista, viulua-soittavaa pappia, ja, mikä pahinta, ei välittänyt sitä peittääkään. Siksi kävikin herra Meeke, joka kovasti pelkäsi isäntäni raakaa ja ilkeätä puhetapaa, meillä ainoastaan silloin, kun emäntäni oli yksin kotona. Ja koska emännälläni ei ollut mitään syytä pahaan omaantuntoon, ei hän välittänyt lähettää herra Meekeä kotiin silloinkaan, kun hän odotteli miestään kotiin ratsastus- tai purjehdusmatkalta. Sattuikin senvuoksi usein, että kun isäntäni palasi kotiin, tapasi hän pastori Meeken vierailulla Darrockissa.
Aluksi hän vain nauroi ja laski raakaa leikkiä vaimonsa ja vieraan kustannuksella. Mutta pian hän kuitenkin muutti karvaa. Hän kävi happameksi, vihaiseksi ja vaiteliaaksi ja osotti lopulta suurta mustasukkaisuutta. Ollen liian ylpeä käyttämään sanoja, näytti hän käytöksellään vaimolleen mielentilansa laadun. Emäntäni oli sellainen naisluonne, että se, jolle hän antoi arvoa, sai hänet helposti taipumaan mihin tahansa; mutta jos hän huomasi, että häntä tahdottiin tunnottomasti vallita, heräsi hänessä pian ehkä liiankin voimakas vastustamisen tunne. Jo pelkkä se seikka, että hänen miehensä häntä epäili, saattoi hänet tuleen ja leimuun, ja hän valitsi kaikkein onnettomimman tavan, millä nainen voi osottaa suuttumustaan. Sillä jota epäkohteliaammin herra Smith kohteli pastori Meekeä, sitä suurempaa huomaavaisuutta osotti emäntäni häntä kohtaan. Tämä seikka johti kiivaaseen sanasotaan ja lopuksi ankaraan riitaan. Minä en voi sille mitään, että jouduin kuulemaan siitä vähäsen, sillä riiteleminen tapahtui puutarhassa ruokasalin ikkunan alla, missä minä sisällä parhaillaan katoin pöytää.