Toistamatta heidän sanojaan — johon minulla ei ole oikeuttakaan, koska jouduin kuulemaan heidän puheensa sattumalta — tahdon vain mainita niin paljon, että emäntäni syytti miestään siitä, että tämä oli mennyt hänen kanssaan naimisiin vain omanvoiton pyynnöstä, että tämä oli hänen luotaan poissa niin paljon kuin mahdollista, sekä että tämä oli loukannut häntä sellaisella syytöksellä, jota oli vaikeata koskaan antaa anteeksi ja unohtaa. Isäntäni vastasi yhtä kiivain sanoin ja kielsi vaimoaan seurustelemasta herra Meeken kanssa. Mutta emäntäni selitti, ettei hän koskaan taipuisi loukkaamaan pappia ja gentlemannia, tyydyttääkseen tyrannimaisen miehen oikkua. Silloin isäntäni kirosi karkeasti ja käski heti satuloimaan hevosen, sanoen, ettei hän tahtonut olla enää silmänräpäystäkään saman katon alla sellaisen naisen kanssa, joka oli uhmaillut häntä. Ja hän lupasi palata heti kuin kuulisi, että herra Meeke astuisi Darrockin kynnyksen yli ja uhkasi silloin hänen papinkauluksestaan huolimatta antaa hänelle kelpo selkäsaunan.
Tämän sanottuaan hyppäsi hän hevosen selkään ja ratsasti kaupunkiin, missä hänen aluksensa oli satamassa. Emäntäni säilytti levollisuutensa siksi, kunnes herra Smith katosi näköpiiristä; sitten sai hän ankaran itkunkohtauksen, jonka jälkeen hän heikkoni niin, että hänet oli kannettava vuoteeseen, ikäänkuin hän olisi ollut kuolemaisillaan.
Samana iltana toi muuan mies takaisin isäntäni hevosen sekä minulle osotetun kirjeen, jossa oli seuraavat sanat:
"Kootkaa vaatteeni ja antakaa matkalaukku tämän kirjeen tuojalle.
Sanokaa vaimolleni, että minä lähden tänä iltana purjehdusmatkalle
Ruotsiin. Lähettäkää minulle saapunut posti Tukholmaan, poste
restante."
Minä noudatin annettua määräystä, kuitenkin jättäen sen täyttämättä siinä kohden, etten ilmoittanut mitään emännälleni. Oli lähetetty noutamaan lääkäriä, ja hän oli vielä talossa. Minä tiedustelin häneltä, oliko soveliasta kertoa kirjeen sisällöstä emännälleni, mutta hän kielsi sen, ottaen omaan haltuunsa minulle lähetetyn paperinlapun. Jos emäntäni voimistuisi, näyttäisi hän sen hänelle.
Noin tuntia jälkeen kuin kirjeentuoja oli lähtenyt, saapui Darrockiin herra Meeken taloudenhoitaja tuoden emännälleni pinkan nuotteja. Minä kerroin hänelle herra Smithin äkillisestä lähdöstä sekä että emäntäni luokse oli haettu lääkäri. Tämä tieto sai herra Meeken kiireesti saapumaan meille persoonallisesti.
Minä olin hyvin suutuksissani hänelle senvuoksi, että hän oli saanut aikaan moisen riidan, ja mennen yli velvollisuuksieni rajain, kerroin minä hänelle koristelematta koko tapauksen. Ja tuo heikko, lapsellinen olento, hän punastui korviaan myöten, vaipui tuolille ja itki, — niin, ihan sanan todellisessa merkityksessä hän itki.
"Voi, William", lausui hän, väännellen hentoja, valkoisia käsiään, "mitä me nyt teemme?"
"Koska te kerran teette minulle sen kysymyksen, sir", vastasin minä, "niin minä toivon teidän antavan anteeksi, että, vaikka olenkin palvelija, sanon suoraan ajatukseni. Minä tunnen kyllä liiankin hyvin asemani, tietääkseni, että jo olen mennyt liian pitkälle siinä, mitä tähänkin saakka olen sanonut. Mutta minä olen valmis", virkoin minä ja tunsin toisen silmäni kyyneltyvän, "menemään vaikka kuolemaan emäntäni tähden. Hänellä ei ole täällä ketään sukulaista, joka voisi puhua kanssanne, ja siksi on parempi, että palvelija rohkenee olla tungettelevainen, ennenkuin ehtii tapahtua joku korjaamaton onnettomuus senvuoksi, ettei ole ajoissa käytetty parannuskeinoa. Minä teidän sijassanne, sir, kirjoittaisin heti herra James Smithille ja selittäisin, etten minä pappina tahtoisi panna kovaa kovaa vastaan, vaan kerta kaikkiaan lopettamalla käyntini Darrock Hallissa tahtoisin näyttää, kuinka väärät hänet epäluulonsa olivat, sekä painostain, etten minä mitenkään tahtoisi aiheuttaa riitaa hänen ja rouvansa välillä. Jos te tahdotte olla hyvä ja kirjoittaa kirjeen valmiiksi puolen tunnin kuluessa, niin minä otan tallista kaikkein nopeimman hevosen, noudan teiltä kirjeen ja lennätän sen itse herra Smithille, ennenkuin hän ennättää lähteä satamasta. Minulla ei ole muuta lisättävää kuin pyytää nöyrimmästi anteeksi, että minä halvan arvoni unohtaen olen puhunut kanssanne eräästä hyvin tärkeästä asiasta kuin vertaiseni kanssa."
Se tunnustus on herra Meekelle annettava, että hänellä oli sydän, joskin se mahtoi olla hyvin pieni. Hän pudisti kättäni ja sanoi, että hän vastaanotti minun neuvoni kuin ystävän neuvon ja lähti sitten pappilaansa kirjoittamaan kirjettä. Puolen tunnin kuluttua ratsastin minä pappilaan noutamaan sitä, mutta se ei ollut vielä valmis. Herra Meeke tahtoi saada kirjeen niin viimeistellyksi kuin mahdollista. Minä huomasin, että hänen kirjoituspöydällään oli levällään useita konsepteja, ja hän oli kuumeessa koettaessaan hioa emäntääni koskevat lauseet niin hienoiksi kuin mahdollista. Koska jokainen minuutti oli kallis, hoputin minä häntä parhaani mukaan ilman vähintäkään kursailemista. Ponnistuksistani huolimatta kesti kuitenkin vielä puoli tuntia, ennenkuin kirje lopuksikin oli valmis. Minä nousin ratsaille ja kiirehdin täyttä laukkaa kaupunkiin.