Kului monta päivää ennenkuin näin hänet jälleen. Se tapahtui vasta silloin kun juttumme oli uudelleen käsiteltävänä. Emäntääni kuulusteltiin nyt samalla kertaa kuin minuakin. Minä aivan pelästyin nähdessäni hänet, sillä niin murtuneelta hän näytti. Hänen kasvonsa olivat melkein kokonaan muuttuneet; ne olivat kapeat ja sisäänpainuneet kuin vanhan vaimon. Hänen hiljaista, melkein tajutonta käytöstään oli liikuttavaa katsella. Hän kääntyi minun puoleeni ja kuiskasi heikosti hymyillen: "Minä olen pahoillani, William, että tekin saatte kärsiä, minä olen siitä suuresti pahoillani." Mutta heti senjälkeen saivat hänen kasvonsa entisen ilmeensä: jäykän, toivottoman. Hän oli muuttunut siinä määrässä, että tuskin olisivat hänen läheisimmätkään ystävänsä tunteneet häntä.
Meidän kuulustelemisemme oli ainoastaan muodollinen. Ei esitetty mitään uusia todisteita meidän puolestamme eikä meitä vastaan.
Minä kysyin yksityisesti, oliko toivoa herra Smithin löytämisestä. Hän katsahti minuun salaperäisesti ja virkkoi:
"Toivon parasta."
Kysäsin vielä, oltiinko onnistuttu millään tavoin pääsemään perille
Josephinen syyllisyydestä varkauteen.
"Minä en koskaan kerskaile", vastasi hän, "mutta niin viekas kuin hän onkin, niin ihmettelenpä, ellemme herra Dark ja minä ole sentään häntä taitavampia."
Herra Dark! Siinä nimessä oli jotain, mikä saattoi minut rauhallisesti katsomaan tulevaisuuteen. Ja ellen alituiseen olisi muistanut onnettoman emäntä raukkani surullisesti muuttuneita kasvoja, täytyy minun tunnustaa, etten olisi ollut toisen ja kolmannen oikeudenkäynnin välisenä aikana erityisen alakuloinen.
VI.
Odottamaton todistaja.
Kolmannessa kuulustelussa näin minä sellaisia todistajia, jotka eivät olleet ennen läsnä. Suureksi ihmeekseni oli salissa nyt kolme palvelijaa Darrock Hallista sekä kolme tai neljä tilan vuokraajaa, jotka asuivat lähinnä kartanoa. He istuivat kaikki yhdessä ryhmässä rauhantuomarin toisella puolen. Heitä vastapäätä, aivan oven vieressä seisoi vanha ystäväni herra Dark nuuskarasioineen, iloisine naamoineen ja siristävine silmineen. Hän nyökkäsi minulle niin huolettomasti kuin tämä tapaaminen olisi sattunut jossain iloisessa tilaisuudessa. Kamarineiti Josephine istui todistajain puolella, kuitenkin jotenkin lähellä emäntääni, jonka ulkomuoto ei ainakaan ollut muuttunut parempaan päin. Hänen vieressään oli asianajajamme, ja minä seisoin emäntäni tuolin takana.