Kun me sitten kaikki näin olimme paikoillamme astui sisään rauhantuomari, herra Robert Nicholson. Ehkä se oli vain kuvittelua, mutta minä olin hänen silmistään lukevinani, että jotain tärkeätä oli tapahtunut sitten edellisen kuulustelun.
Notario luki Josephinen todistuksen ja häneltä kysyttiin, oliko hänellä siihen mitään lisättävää. Hän vastasi kieltävästi. Senjälkeen kysyi tuomari asianajajaltamme, tahtoiko hän kuulusteltavaksi ketään uusia todistajia.
"Minulla on muuan todistaja, jonka läsnäolo oikeuttaa minut vaatimaan, että syytetyt vapautetaan."
"Missä on se todistaja?" kysyi tuomari, katsoen samalla tarkkaan
Josephinea.
Asianajajan viittauksesta poistui herra Dark, mutta palasi heti takaisin seurassaan todistaja. Minun sydämeni alkoi sykkiä niin, että se oli vähällä puhkaista rintani. Silloin siinä seisoi herra James Smith. Hänen pitkä tukkansa oli leikattu ja leukaparta ajeltu pois. Mutta hän oli terve ja reipas kuten aina.
Josephinen raudankovat kasvot kestivät merkillisen hyvin herra Smithin ilmaantumisen. Tosin kyllä pusertuivat hänen ohuet huulensa tiiviisti yhteen ja hänen kaulalihaksensa värähtivät, mutta hän ei lausunut sanaakaan, ei tehnyt pienintäkään merkkiä. Vieläpä säilytti värinsä hänen keltainen hipiänsäkin.
"On tarpeetonta", sanoi asianajaja, "että tuhlaan sanoja selvittääkseni sen väärän syytöksen kataluutta, mikä on tehty niitä henkilöitä vastaan, joiden asiaa olen ajamassa; tämän herran läsnäolo on kylläksi vapauttamaan heidät kaikesta edesvastuusta. Hän on herra James Smith, joka on väitetty tulleen murhatuksi Darrock Hallissa."
"Se ei ole hän!" huusi Josephine kimakasti. "Tuo mies on petturi. Minä väitän, ettei hän ole herra James Smith."
"Luonnollisesti te niin väitätte", virkkoi asianajajamme, "mutta meidän aikomuksemme on todistaa, että hän on herra James Smith."
Ensimäinen todistaja oli herra Philip Nicholson. Hän otti valalleen nähneensä ja puhuneensa herra Smithin kanssa ainakin kymmenen kertaa, ja se henkilö, joka nyt seisoi hänen edessään, oli sama herra Smith, joskin hänen tukkansa oli leikattu ja parta oli ajeltu pois.