Emäntäni nyyhkytti ja peitti kasvonsa. Hra Smith odotti, mutta kun ei hän saanut mitään vastausta, kumarsi hän kohteliaasti ja lähti. Tuskin saatoin silloin aavistaa, että se oli heidän viimeinen tapaamisensa.
Kun hän oli mennyt, kääntyi asianajaja rauhantuomarin puoleen ja pyysi saada mainita jotain Josephine Durandia koskevaa.
Kun tämä nimi mainittiin, kuiskasi emäntäni asianajajalle kiireisesti jotain; tämä katsahti hra Philip Nicholsoniin, joka heti nousi ja tarjosi emännälleni käsivartensa. Minä aioin seurata heitä, mutta herra Dark pysäytti minut, pyytäen minun jäämään saliin vielä pariksi minuutiksi, että saisin ilon kuulla "jutun lopun".
Sillä aikaa oli tuomari käskenyt tuoda sisään Josephine Durandin.
"Te tietysti vaaditte hänelle edesvastuuta väärästä valasta?" virkkoi tuomari, kääntyen asianajajan puoleen.
"Väärästä valastako?" kysyi Josephine ilkeästi hymyillen.
"No niin, hyvä on! Mutta minullapa on vielä pari seikkaa mainitsematta. Luulette kai, että minä nyt olen kokonaan voitettu, niinkö? Kuitenkin osaan minä teidät vielä kelpo lailla kuumentaa!"
"Hänellä on tiedossa, että herra Smith on tehnyt itsensä syypääksi kaksoisnaimiseen", kuiskasi herra Dark minulle.
Niin olikin asianlaita. Hän oli nähtävästi kuunnellut oven takana kauvemmin kuin olin luullutkaan ja kuullut sanat "sinun uusi vaimosi". Ehkä hän myöskin oli nähnyt, minkä vaikutuksen se teki herra Smithiin.
"Me emme nyt tällä kertaa vaadi hänelle edesvastuuta väärästä valasta", virkkoi asianajaja, "vaan eräästä toisesta rikoksesta, jota pyydämme käsittelemään heti, että omistaja saisi takaisin varastetun omaisuutensa. Minä nimittäin syytän, että hän palvellessaan Darrock Hallissa varasti emännältään kaksi rannerengasta, kolme sormusta sekä puolentusinaa pitsinenäliinoja. Mainitut tavarat löydettiin tänä aamuna hänen vuoteestaan patjojen välistä, ja oli siellä myöskin kirje, joka selvästi osottaa, että hän oli ilmottanut tavarat omikseen ja koettanut myydä ne Lontooseen."