Samassa otti herra Dark esiin koristeet, nenäliinan ja kirjeen, jotka hän antoi tuomarille.
Vihdoinkin näytti Josephine masentuvan. Kuultuaan syytteen puristi hän suonenvedontapaisesti kätensä nyrkkiin, puri yhteen teräviä valkoisia hampaitaan ja päästi sitten suustaan sanatulvan vieraalla kielellä, jota minä en ymmärtänyt, enkä siis voi sitä tässä toistaa.
"Luulenpa että neitokainen vihdoinkin on täydellisesti voitettu", kuiskasi herra Dark minulle ja hymyili.
"Menkää nyt kotiin Darrock Halliin, William, ja päästäkää tuoppi täyteen sitä mainiota väkevää oluttanne. Minä tulen perässä viiden minuutin kuluttua."
Kun minä sitten olin paluumatkalla Darrock Halliin, oli minun melkein vaikea käsittää, että nyt olin vapaa mies.
Vähän ajan päästä saapui herra Dark ja nautti minun onnekseni ja terveydekseni senkin seitsemän kulausta. Hän nyökäytti päätään ja naureskeli hiljaa, niin että minun oikein täytyi kysyä, miksi hän oli niin hyvällä tuulella.
"Se on tuon jutun vuoksi, William, sen ihmeellisen selvyyden vuoksi, mihin siinä lopultakin päästiin. Oh, on sentään suuri onni saada olla mukana tällaisissa asioissa!" huudahti hra Dark ja hykerteli lihavia käsiään.
Minä olin kyllä aivan toista mieltä; minä olin liiaksi utelias saamaan kuulla, millä tavoin herra James Smith oli löydetty ja pakotettu saapumaan oikeuteen, antautuakseni puhelemaan mistään muusta. Herra Dark arvasi ajatusjuoksuni, ja pyytäen minua istuutumaan kertoi hän minulle hyväntahtoisesti kaikki mitä halusin tietää.
"Saatuani toimintaohjeeni ja tultuani tuntemaan jutun kaikki yksityiskohdat", alkoi hän, "ei minua ollenkaan kummastuttanut, että herra Smith oli palannut takaisin; mainitsinhan minä siitä teillekin erotessamme. Kuitenkin kummastutti minua suuresti se käänne, minkä asia oli saanut, ja minun täytyy myöntää, ettei minulla ollut paljon toivoa saada käsiini tuota miestä. Minä noudatin päämieheni kehotusta ja panin lehtiin hyvin varovaisesti laaditun ilmotuksen. Ilmotus oli osotettu herra James Smithille. Kaksi päivää senjälkeen kuin ilmotus oli ollut lehdissä saapui konttoriimme naisen käsialalla kirjoitettu kirje. Minun tehtävänäni oli avata kaikki kirjeet, ja niinpä minä siis avasin senkin. Kirje oli hyvin lyhyt ja varovainen; sen kirjoittajatar oli lukenut ilmotuksen ja pyysi, että joku konttorimme henkilöistä saapui kello kahden ja neljän välillä siihen paikkaan, mikä osote kirjeessä ilmotettiin. Tietystikin lähdin sinne minä. En juuri paljon toivonut, sillä Lontoossahan on kovin paljon James Smith nimisiä henkilöitä. Saavuttuani perille vietiin minut erääseen huoneeseen, missä leposohvalla makasi aamupuvussaan tavattoman kaunis nuori nainen, joka nähtävästi hiljakkoin oli toipunut jostain taudista. Hänellä oli vieressään sanomalehti ja hän meni heti suoraa asiaan. 'Minun mieheni nimi on James Smith', virkkoi hän, 'ja minulla on syytä saada tietää, onko hän se, jota etsitte.' Minä kuvailin hänelle hra James Smithin Darrock Hallista Cumberlannista. 'Minä en tunne ketään sellaista miestä', sanoi nainen…"
"Se ei siis ollut hänen rouvansa n:o 2", keskeytin minä.