Minä kumarsin ja myönsin.
"Kuten muistanette", jatkoi hän, "saapui emännällenne viisi päivää sitten muuan kirje."
"Kyllä, sir", vastasin minä, "kirje, jonka johdosta hän suuresti pelästyi ja tuli liikutetuksi."
"Ennenkuin jatkamme, luen teille kirjeen", sanoi asianajaja. "Voin teille etukäteen sanoa, että se sisältää hirveän syytöksen herraanne vastaan, joskaan kirjeen sisältöä ei vahvista mikään allekirjoitus. Olen jo huomauttanut emännällenne, ettei hänen pidä sokeasti uskoa nimetöntä ilmiantoa, ja sen minä toistan vieläkin."
Senjälkeen otti hän pöydältä kirjeen ja luki sen ääneensä. Minä sain sitten siitä jäljennöksen ja luin sen niin moneen kertaan, että muistan sen sanasta sanaan. Se kuului:
"Rouva!
Minä en voi hyvällä omallatunnolla jättää teitä tietämättömäksi miehenne teitä kohtaan tekemästä hirveästä rikoksesta. Jos olette joskus surrut hänen poissaoloaan, niin ei teidän tarvitse tehdä sitä enään. Parempi olisi ollut, ettette koskaan olisi tavannut toisianne. Minulla ei ole aikaa tämän paremmin valmistaa teitä vastaanottamaan sitä tietoa, minkä nyt teille ilmotan. Syvästi surren teidän onnettomuuttanne, katson olevani velvollinen kertomaan teille, että miehenne on ottanut itselleen toisen vaimon.
En uskalla sanoa, kuka olen, sillä jos James Smith saisi tietää minun teille tästä asiasta kirjoittaneen, niin hän ei varmaankaan jättäisi kostamatta. Myöskään minulla ei ole aikaa selostaa tapahtuman yksityiskohtia. Olen tahtonut ainoastaan kertoa teille asiasta ja jätän omaan valtaanne, mihin toimenpiteisiin katsotte sopivaksi ryhtyä. Mahdollisesti ette usko tätä kirjettä, koska tämä on nimetön. Siinä tapauksessa neuvon teitä, jos herra James Smith joskus vielä saapuu luoksenne, kysymään häneltä äkkiä, missä on hänen toinen vaimonsa, jolloin te varmasti tulette huomaamaan, että olen puhunut totta.
Muuan tuntematon ystävä."
Niin huonot ajatukset kuin minulla isännästäni yleensä olikin, en kuitenkaan saattanut uskoa, että hän olisi voinut tehdä sellaisen konnantyön kuin kirjeessä kerrottiin.