"Voi, herra", huudahdin minä, "tämä on varmaan hävytöntä petosta!
Sellainen ei voi olla totta."
"Sitä minäkin olen vakuuttanut emännällenne", virkkoi asianajaja "mutta hän sanoo…"
"Että minä tunnen sen olevan totta", keskeytti hänet emäntäni heikolla, tukahtuneella äänellä.
"Tarpeetonta on nyt vielä ratkaista kysymystä", lausui asianajaja. "Meidän täytyy nyt saada selville asian oikea laita. Se täytyy tapahtua pian. Olen kirjoittanut eräälle apulaiselleni, joka on tottunut suorittamaan arkaluontoisia tutkimuksia, ja käskenyt hänen viipymättä saapua tänne. Hän on täydellisesti luotettava ja alkaa heti tutkimuksensa. On ehdottomasti välttämätöntä erehdysten välttämiseksi, että häntä seuraa joku henkilö, joka hyvin tuntee James Smithin ulkomuodolta sekä hänen elintapansa, ja emäntänne on valinnut teidät siksi henkilöksi. Kuinka viisaasti tutkimukset toimitetaankin, voivat ne koitua vaikeiksi ja pitkäaikaisiksi, ja myöskin vaaroja voi olla tarjona. Oletteko", virkkoi lakimies ja katsoi minuun terävästi, "valmis uhrautumaan emäntänne hyväksi?"
"Kaiken mihin kykenen, olen valmis tekemään", vastasin minä. "Pelkään ainoastaan, etten ole tarpeeksi sukkela voidakseni olla hyödyksi. Mutta mitä vaaroihin tulee, niitä en pelkää."
Emäntäni otti nenäliinan kasvoiltaan, katseli minua kyyneleisillä silmillään ja ojensi minulle kätensä. Minä en voi käsittää, kuinka saatoin niin unohtaa alhaisen asemani, mutta minä rohkenin tarttua hänen käteensä ja suudella sitä; silmänräpäys senjälkeen minä tunsin olevani hyvin nolo.
"Te olette oikea mies", lausui asianajaja ja nyökkäsi päätään. "Älkää pelätkö kykenemättömyyttänne, sillä minun apulaisellani on järkeä kahdellekin. Kuitenkin vielä pari sanaa. Muistakaa, että tämä asia on pidettävä tarkoin salassa. Lukuunottamatta meitä kolmea ja seurakunnan pastoria, jolle emäntänne on kirjeellisesti muutamin sanoin ilmottanut tapahtumasta, ei kukaan muu tiedä asiasta. Apulaisenikin tulee noudattamaan ehdotonta vaiteliaisuutta."
Asianajajan apulainen ei antanut kauvan odottaa itseään; hän saapui
Lontoosta ensi tilaisuudessa.
Minä olin kuvitellut häntä vakavaksi, hiljaiseksi mieheksi, jonka silmissä huomasi hieman sukkeluuden vilahtelua. Sensijaan olikin hän minun suureksi ihmeekseni lyhyt, lihava, reipas ja iloinen mies, jolla oli mustat silmät ja suuri paloviinanenä. Hänellä oli musta puku, hieman hutiloimalla solmittu kaulanauha, hän pisti silloin tällöin nokkaansa annoksen nuuskaa, käveli kädet selän takana ja näytti enemmän elämänhaluiselta patruunalta kuin asianajajan kirjurilta.
"Mitäs kuuluu?" virkkoi hän, kun minä avasin hänelle oven.