"Ei mikään."
Herra Bintrey nousi nyt myös ylös ja katsoi maitre Voigt'iä, jonka käsi alkoi väristä, ja jonka silmät vielä, ikäänkuin jostakin vastustamattomasta lumouksesta, olivat kiinitetyt ruskeaan ovehen. Obenreizer, joka heitä epäluuloisasti tarkasteli, katsoi myös samaan suuntaan.
"Siellä on joku kuuntelija tuolla sisällä!" huusi hän, terävällä ja tutkivalla silmäyksellä herra Bintreyhin.
"Siellä on kaksi, jotka kuuntelevat," vastasi Bintrey.
"Kutka ne ovat?'
"Sen saatte kohta nähdä."
Tämän vastauksen annettuansa, korotti hän äänensä ja lausui seuraavaiset kaksi sanaa — jotka alinomaa, melkein joka tunti päivästä kuuluvat ihmisten huulilta:
"Astukaa sisään!"
Tumman-ruskea ovi aukeni ja nojautuen Margueriten käsivarteen seisoi Vendale, näyttäen kasvot, jotka olivat kadottaneet ahvettuneen värinsä, ja käsi siteessä, murhaajan edessä, ikäänkuin kuolleista noussut ihmisen haamu.
Siinä äänettömyydessä, joka nyt seurasi, oli häkissä istuvan linnun viserrys pihalta ainoa ääni, joka kuului huoneessa. Maitre Voigt nyhkäisi hiljaa Bintreytä kupeesen, osoittaen sormella Obenreizeriin, ja kuiskasi: