"Missä paikassa, mamselli, missä?"
"Tuolla, suurella litteällä jää-lohkareella suoraan koirain alla."
Mies, joka oli seurannut johtajana, vetäysi takaisin kasvot kalman karvaisina, ja yhteinen äänettömyys vallitsi taas. Eivät kuitenkaan kaikki olleet toimettomina, sillä Marguerite oli taitavilla ja sukkelilla sormilla viidessä minuutissa irroittanut sekä itsensä että johtajan köydestä.
"Näyttäkää minulle kopat! Ovatko nämät kahdet köydet ainoat, joita meillä on?"
"Ainoat täällä, vaan majatalossa." —
"Jos hän elääkin vielä — minä tiedän että se on ylkämieheni — niin hän on kuollut ennenkuin ehditte sinne ja jälleen takaisin. Rakkaat opastajat, te matkustavaisten uskolliset ystävät, katselkaa minua; katselkaa käsiäni. Jos ne vapisevat taikka hutiloivat liikkeissään, niin pidättäkäät minua väkivallalla; vaan jos olen vikkelä ja vakava kädeltäni, niin täytyy teidän auttaa minua pelastamaan häntä."
Nyt kiersi hän toisen köyden käsivartensa ja vyötäröittensä ympäri jonkunlaiseksi tröijyksi tahi haarniskaksi, teki siihen useampia solmuja, sitoi sitten kumpaisenki köyden pään yhteen, astui jalallansa solmun päälle, kiinnitti sen kaikin voimin ja oijensi sitten köyden miehille, jotka vetäisivät solmun vielä lujempaan.
"Hän on haltioissaan!" sanoivat miehet toisillensa.
"Se on kaikkivaltias Jumala, joka antaa minulle rohkeutta ja voimaa tällä hetkellä," sanoi Marguerite. "Tiedätte itse, että minä vertaamatta olen kevein meistä kaikista. Antakaa minulle viina-pullo ja laskekaa minut alas hänen tykö. Joutukaa sitten enempää apua noutamaan ja vahvempaa köyttä. Kun olette sen saaneet minulle tänne, niin köytän sen hänen vyötäröittensä ympäri. Näettehän että hoksaan millä lailla se pitää tehtämän, katselkaapa vaan tätä solmua! Oli hän hengissä taikka ei, niin laitan hänet tänne ylös, taikka kuolen minä hänen kanssaan. Minä rakastan häntä tuhannen kertaa enemmin kuin henkeäni. Taidanko enempää sanoa?"
Miehet kääntyivät nyt katselemaan hänen seura-kumppaniansa, vaan hän makasi pyörryksissä lumella.