"Ja siinä kaikki," toisti notari ja otti priisin.
"Vaan onko siinä tarpeeksi?"
"Ei ole tarpeeksi, ei ole," vastasi maitre Voigt. "Desfresnier & C:n päämiehet ovat kotoisin samasta kaupungista kuin minäkin ja arvossa pidettäviä miehiä, vaan heillä ei oli oikeutta äänettömällä epäluulolla hävittää toisen ihmisen hyvää nimeä ja mainetta. Syytöksen taitaa näyttää valheeksi, vaan kuka voipi kumota epäluulon?"
"Teidän oikeuden-tuntonne, jalo suosijani," sanoi Obenreizer, "kuvaa yhdellä sanalla asian julman laadun. Vaan onko se siihen loppunut? Ei. Ei, sillä mitä tämän jälkeen seuraa?"
"Se on totta, poika raukkaseni," sanoi notari lohduttavaisella nyykähdyksellä; "sitten nousee holhun-alaisenne teitä vastaan."
"Nousee minua vastaan on liian lempeä sana. Holhun-alaiseni kääntyy inhoituksella pois minusta. Hän kiusaa minua. Hän ei tottele valtaani, vaan turvautuu rouva Dor'in kanssa erääsen englantilaiseen laki-mieheen nimeltä Bintrey, joka, kehoitettuani tyttöä antautumaan minun valtaani, vastaa, ettei hän tahdo sitä tehdä?"
"— ja lopuksi kirjoittaa," lisäsi notari muuttaen suurta nuuska-toosaa toiseen paikkaan, hakeaksensa kirjettä paperein joukosta, "että hän tahtoo itse tulla tarkemmin puhumaan asiasta minun kanssani."
"Oikeenko totta?" sanoi Obenreizer vähän kummastellen. "Noh, sanokaapa ajatuksenne. Eikö minullakin ole laillisia oikeuksia?"
"Varmaan, poikaseni, varmaan!" vastasi notari. "Laillisia oikeuksia on jokaisella, joka ei ole rikollinen."
"Ja kuka kutsuu minua rikolliseksi?" kysyi Obenreizer kiivaasti.