"Lapsi kulta", minä sanoin, "onhan siellä Antoinette."
"Pyh!" tai jotakin sentapaista pääsi Judithin huulilta.
"Ja Stenson. Ei kukaan, joka näkee Stensonin, saata epäillä hänen isäntänsä moitteetonta kunniallisuutta."
"Kun puhuu sinun kanssasi, saattaisi todella menettää kärsivällisyytensä", Judith sanoi.
On toivotonta keskustella Carlottasta hänen kanssaan. Minä en aio tehdä sitä enää.
Istuimme hetken ajan puiden alla puhellen vähäpätöisistä asioista. Hän viihtyy siinä toimessa, jonka Willonghby on hänelle antanut. Aamut hän viettää British Museumissa asiakirjojen ja muun makulatuurin ympäröimänä ja illat hän käyttää muistiinpanojensa järjestämiseen. Willonghby kehuu häntä paljon.
"Ja sitten minun pitää kertoa sinulle jotakin, joka varmasti ilahduttaa sinua", hän jatkoi. "Arvaahan, kuka kävi minun luonani eilen? Rouva Willonghby. Hänen miehensä tahtoo, että minun pitää viettää elokuu ja syyskuu maatilalla, jonka he ovat vuokranneet Pohjois-Wales'issä, ja auttaa häntä hänen kirjoittaessaan uutta kirjaansa — hänen yksityissihteerinään, ymmärräthän. Vastasin, etten koskaan noudattanut mitään kutsuja. Minun täytyy mainita sinulle, että nyt näin rouva Willonghbyn ensimäistä kertaa. Hän laski sydämellisen ystävällisesti kätensä minun käsivarrelleni ja sanoi: 'Minä tunnen koko asian, rakas ystävä, ja siksi juuri minä itse tulen Haroldin puolesta.' Eikö hän ollut herttainen?"
Judith katsoi minuun, ja kyyneleet täyttivät hänen silmänsä.
"Hyvä Marcus, enhän minä ole huono nainen, vai kuinka?"
"Lapsi kulta", sanoin syvästi liikutettuna, "sinä olet maailman paras nainen. Asia ei suinkaan ole niinpäin, että rouva Willonghby on tehnyt sinulle palveluksen, vaan päinvastoin hän on hankkinut itselleen verrattoman edun — sinun ystävyytesi."