Minä huomaan, että Carlottasta alkaa tulla minulle täysi työ. No onhan tämä yhtä hyvää työtä kuin konsanaan postimerkkien keräileminen, golfpelin pelaaminen tai valokuvaileminen.
Olen viettänyt miellyttävän kuukauden tässä pienessä kylpypaikassa. Se sijaitsee pienen lahden varrella keskellä kallioista rannikkoa. Lahtea, jonka ympärys on vain neljännespenikulman pituinen, rajottavat kummallakin puolen mereen pistävät kalliot. Kivisen rannikon toisen puolen täyttävät kalastajat veneineen ja tervattuine Noakinarkkeineen, joissa he säilyttävät verkkonsa. Toinen puoli kohoaa äkkiä pengermäksi, jolle on rakennettu sangen alkuperäinen Kasino; pengermän alapuolella ovat uimahytit. Me asumme kaikkein puhtaimmassa kaikista puhtaista ranskalaisista hotelleista. Portaissa ei ole mitään mattoja, mutta jos astuu niitä ylös likaiset kengät jalassaan, ilmaantuu heti väsymätön palvelija, joka kuumalla vedellä ja pesuharjalla poistaa jäljet. Carlottalla ja Antoinettella on kaksi huonetta päärakennuksessa. Minä asun lisärakennuksessa pienessä hauskassa, puhtaassa, alastomassa huoneessa, jossa on seinästä ulkoneva ikkuna ja josta näkyvät Noakinarkit ja kalastajaveneet ja meri.
Kun tänä aamuna makasin vuoteessani, näin kanavalaivastomme taivaanrannalla.
Antoinette on autuas ollessaan nyt taas Ranskassa. Carlotta väittää, ettei hymy haihdu hänen suurilta punaisilta kasvoiltaan edes hänen nukkuessaankaan. Hän on ahtanut itsensä niin täyteen ranskaa, vaimo parka, kuin nälkäinen kana jyviä. Hän tuntee jo kylpypaikan kaikki pesijättäret, kalastajavaimot, kaupustelijanaiset, kylvettäjät ja palvelijattaret. Hän on tuttavallisissa väleissä jokaisen miespuolisen paikkakuntalaisen kanssa. Kun me kolme sattumalta kuljemme yhdessä, kumarretaan ja nyökätään meille irvissä suin niin ahkeraan, että kävelymme on oikea riemukulku. Alussa minä luulin, että nämä kunnianosotukset tarkottivat minua. Mutta se harhaluulo minulta pian riistettiin. Ne tarkoittivat Antoinettea. Antoinette näyttelee kernaasti pöyhkeillen Carlottaa ystävilleen. Kerran tapasin hänet pitämästä Carlottan läsnäollessa esitelmää ihailevalle yleisölle tämän nuoren neidin ruumiillisista avuista — yksityiskohtainen todistelu, joka, mitä avomielisyyteen tulee, totisesti ei jättänyt mitään toivomisen varaa. Hänen voitonriemunsa nousee huippuunsa uimatuntina, jolloin hän saattaa Carlottan uimahytistä vedenrajaan asti, riisuu häneltä hänen aamuvaippansa ja, ennenkuin hän näyttää hänet Etretat'n hienostolle, luo valmistavan katseen ympärilleen, kuin tahtoisi hän sanoa: "Valmistukaa, te miehet ja naiset, näkemään se häikäisevä jumalatar, jonka nyt olen aikeissa paljastaa teille." Carlotta on kieltämättä viehättävä kylpypuvussaan ja herättää tavatonta ihastusta. Ihmiset kokoontuvat pieniin ryhmiin katsellakseen häntä, ja minä istun rantatuolissa puettuna valkeisiin liinaisiin housuihini ja ruusunpunaiseen paitaani, enkä voi tukahduttaa omistusoikeuden suomaa miellyttävää tunnetta. En sano sanaakaan, kun hän pärskyttää vettä kosteista sormistaan päälleni tullessaan likomärkänä ylös vedestä, enkä nuhtele häntä edes silloin, kun hän nostaa jalkansa moitteettoman valkoiselle housunpolvelleni näyttääkseen minulle, että kivi on haavottanut hänen ruusunpunaista jalkapohjaansa.
Hänen käytöksensä täällä on ollut mallikelpoista. Minä olen sallinut hänen tehdä tuttavuutta parin kolmen nuoren miehen kanssa, jotka ovat tanssittaneet häntä Kasinon-tanssiaisissa ja joiden seurassa hän kävelee edestakaisin pengermällä ennen aterioita. Minä olen uhannut suuttua häneen ikipäiviksi ja heti lähettää hänet takaisin Lontooseen, jos hän sanallakaan mainitsee Alexandrettan haaremin. Nuoret miehet helposti käsittävät asiat väärin. Hän on aivan yksinkertaisesti tavallinen englantilainen tyttö, orpo (mikä on totta), ja minä olen hänen holhoojansa. Tietysti hän luo heihin rukoilevia katseita ja pitelee heitä napinrei'istä ja suo heille suuria vapauksia, mutta yhtä mahdotonta kuin minun olisi antaa hänen ruumiilleen toinen muoto, yhtä mahdotonta minun olisi muuttaa hänet tässäkin suhteessa. Hän on piintynyt koketti. Hänellä on se iloisa käsitys, että hän on kaikkien miesten ihailun esineenä. Toissa aamuna näin hänen rummuttavan jonkun sävelmän vanhan mieskylvettäjän käsivarrelle, kun kylvettäjä saattoi hänet veteen, ja minä näin, miten miehen mahonginväriset kasvot kirkastuivat. Sanomattoman lapselliseen tapaansa hän mielistelisi veronkantomiestä tai ryysyistä kerjäläistä tai Canterburyn arkkipiispaa. Mutta hän ei ole tehnyt itseään syypääksi mihinkään vakavaan rikkomukseen, ja minä olen tarpeeksi suuressa määrin hänen herransa ja mestarinsa vaatiakseni kuuliaisuutta.
Olen kuitenkin olevinani aivan hänen käskettävänään, ja sydäntäni ilahduttaa nähdä hänet onnellisena, tuntea, miten hän tarttuu käsivarteeni, ja kuulla hänen kuhertelevan:
"Te olette hyvin kiltti! Minä tahtoisin suudella teitä."
Mutta minä en salli hänen suudella itseäni. En ikimaailmassa!
"Seer Marcous, emmekö mene pienten hevosten luo?"
Hän oli hullaantunut les betits chevaux [pienet hevoset] nimiseen uhkapeliin. Minä varotan häntä pelin vaaroista. Hän nauraa. Minä koetan heikosti vastustella.