"Paljon parempi on, että menet Delphine Carrère'n luo", minä sanoin.
"Minä olen ollut kotona vain yhden päivän, ja kumminkin sinä jo tahdot päästä minusta!" hän huudahti johdonmukaisesti kuten naiset ainakin.
"Minä tahdon, että olisit onnellinen ja tyytyväinen, rakas Judith."
"Hm", pääsi häneltä.
Hänen kenkänsä, joka kuten tavallisesti viippui aivan varpaankärjellä, putosi lattialle. Minä saatan vakuuttaa, että olin vain puolittain tietoinen tapaturmasta — ajatukseni olivat toisaalla.
"Sinä et edes nosta kenkääni lattialta", sanoi hän.
"Pyydän tuhat kertaa anteeksi", minä huudahdin ja karkasin pystyyn. Mutta hän oli ehtinyt ennen minua. Me istuimme tuijottaen tuleen emmekä sanoneet sanaakaan. Koska hän sanoi olevansa väsynyt, poistuin aikaisin.
Kadulle tultuani huomasin, että olin unohtanut sateenvarjoni. Menin takaisin ylös ja soitin ovikelloa. Lasioven läpi saatoin nähdä Judithin tulevan, mutta ennenkuin hän aukaisi oven, hän sammutti kaasun eteisessä.
"Marcus!" hän huudahti kiihkeästi; ja hämärästä huolimatta näin, että hän oli itkenyt. "Sinä olet tullut takaisin!"
"Olen", sanoin minä, "hakemaan sateensuojaani."