"Sitä minä en usko", minä sanoin. "Sinulle on kerrottu, että minä olen kehno, kunnoton mies, joka teen kauheita syntejä, ja siksi sinä, kuten hyvä pikku tyttö ainakin, pelkäät puhua minun kanssani. Kun vastedes tapaat nuo ihmiset, niin sano heille terveisiksi minulta, että he ovat hanhia!"
Kohotin hattuani, vapautin Rosalien vastenmielisestä seurastani ja jatkoin kiukkuisena matkaani. Minut oli vallannut aivan tolkuton suuttumus. Tulin ajatelleeksi Jessica tätiä, joka minun käsitykseni mukaan oli syypää serkkuni esiintymiseen. Sotaisen mielialani kannustamana päätin lähteä hänen luokseen. Kaksikymmentä minuuttia kestäneen ajomatkan jälkeen olin hänen salissaan. Hän oli yksin — tytöt olivat matkoilla. Hän otti minut vastaan jääkylmästä. Lausuin ilmi toivomukseni, että heidän merimatkansa oli ollut hauska.
"Erinomaisen hauska", tiuskasi täti.
"Toivon, että Dora voi hyvin", sanoin minä ja koetin peittää hymyilyni, jota olisi voitu pitää Doran murtunutta sydäntä tarkottavana viittauksena.
"Sangen hyvin — kiitos!"
Koska en ole erikoisen mieltynyt tällaiseen nykimiskeskusteluun, niin minä kohteliaasti vaikenin.
"Minua kummastuttaa", täti vihdoin puhkesi sanomaan, "että sinä mainitset Doran."
"Todellako? Uskallanko kysyä, mistä syystä."
"Saanko puhua suoraan?"
"Tehkää niin, olkaa hyvä."