"Nyt minä päinvastoin", sanoin kiihtyneenä, "olen tehnyt koko joukon hyvää sekä salaa että julkisesti, mutta tietysti minä punastun harmista, kun näen, mitenkä minut väärin käsitetään."
Minä katsoin tiukasti tätiini, ja minä näin hänen silmistään, ettei hän uskonut sanaakaan siitä, mitä minä sanoin. Vannon, että jos minä olisin voinut esittää epäämättömiä todisteita siitä, miten viaton olin, tämä kunnon nainen olisi tuntenut syvää surua.
"Jääkää hyvästi", minä sanoin.
Hän pudisti kättäni kylmästi ja kääntyi painamaan soitinta. Samassa — uskon todella, että joku ystävällinen vaikutin oli hänessä vallalla — hän jättäen sen tekemättä pysähtyi ovelle.
"Minä tiedän, että sinä olet eriskummallinen ja että sinulla on haaveellisia päähänpistoja", hän sanoi lempeämmällä äänellä. "Minä toivon, että sinä et tee mitään harkitsematonta tekoa."
"Mitä sinä tarkotat?" minä kysyin suunniltani suuttumuksesta.
"Minä toivon, että sinä et koeta parantaa asiaa menemällä naimisiin tuon — nuoren henkilön kanssa."
"Että tekisin hänestä kunniallisen naisen, tarkotat?" minä kysyin tuimasti.
"Niin", tätini vastasi.
Silloin saatana äkkiä meni minuun ja sekotti yhteen kaikki levottomuuden, vihan ja kaipuun ainekset kattilassa, joka luullakseni oli minun sydämeni. Seurauksena oli räjähdys. Minä astuin askeleen eteenpäin kädet kohotettuina, ja tätini peräytyi peloissansa.