Minä huomaan, että tuo typerä nuori mies olikin läpitunkevan tarkkanäköinen. Temperamenttini surunvoittoisuuden alla hän aavisti eläimellisen raivon mahdollisuuden. Ei mitään järkevää ihmistä saattaisi vaivata tällainen mahdoton pakkomielikuva, tällainen hurja, hehkuva raivo, jonka voima päivä päivältä lisääntyy. Minun täytyy kääntyä aivolääkärin puoleen.
Lokak. 25 p.
Tänään iltapäivällä minä menin Judithin luo, pikemmin osottaakseni uskollista ystävyyttäni, kuin hakeakseni lohdutusta hänen seurastaan. Teetä juodessamme keskustelimme ilmasta ja kirjoista ja hänen tilastotieteellisestä toiminnastaan. Se oli ikävää, mutta vaaratonta. Harmaa hämärä hiipi huoneeseen, ja keskustelu taukosi hetkeksi. Hän keskeytti vaitiolon kysymällä katsomatta minuun:
"Koska me vastedes saamme viettää illan yhdessä?"
"Koska tahdot, rakas Judith."
"Ehkä huomenna?"
"Pelkään ettei huomenna sovi", minä sanoin.
"Onko sinulla mitään erikoista tehtävää huomenna?"
"Minä olen luvannut mennä Carlottan kanssa Empire-teatteriin."
"Vai niin", sanoi Judith lyhyesti, ja nyt seurasi uusi epämiellyttävä vaitiolo.