"Olisit hyvin kiltti, Marcus, jos pyytäsit minut mukaan", hän vihdoin sanoi.
"Meidänkö kanssamme, Carlottan ja minun?"
"Miksei?"
"Minua se hämmästytti — siksi minä kysyin — minä luulin, ettet pitänyt Carlottasta."
"Pidän toki. Tahtoisin kernaasti tutustua häneen lähemmin. Jokainen, joka herättää sinussa mielenkiintoa herättää sitä minussakin."
"Siinä tapauksessa", minä sanoin, "läsnäolosi on ilahduttava meitä molempia."
"Minulla ei ole ollut minkäänlaista huvitusta pitkiin aikoihin."
"Ensin syömme päivällistä ja sitten teatterin jälkeen illallista. Koko tavallinen huviohjelma! Ja", minä lisäsin, "sinä saat juoda rakasta Veuve Gliquot'asikin."
"Siitä tulee ihastuttava ilta", sanoi Judith kohteliaasti.
Kohteliaisuus on itse asiassa ollut huomattavin piirre hänen esiintymisessään tänään. Hänen käytöksessään on yleensä ollut jotakin umpimielistä. Onko hän tyytynyt siihen, joka ei ole vältettävissä, ja tahtooko hän käyttää hyväkseen tätä huvitilaisuutta näyttääkseen, että niin on? Uskoisin kernaasti, että niin olisi, mutta se tuskin olisi sopusoinnussa hänelle ominaisen epäjohdonmukaisuuden kanssa, jota hän suvaitsee nimittää temperamentikseen. Olen hiukan ymmälläni.